Mitä enkelinumerot tarkoittavat? Yksinkertaisimmillaan niiden uskotaan olevan viestejä suojelusenkeleiltämme – tai universumilta itseltään. Ne ohjaavat meitä polullamme ja havahduttavat meidät jälleen tarkastelemaan elämämme suuntaa. Tässä artikkelissa esitellään tavallisimmat enkelinumerot ja niiden merkitykset, sekä käsitellään näitä jumalallisia numeroita yleisemmällä tasolla. Eri lukujen merkitykset löytyvät artikkelin loppupuolelta. Voit myös lukea tästä lisää erilaisista enkeliviesteistä.
Enkelinumeroiden näkemiseen tai saamiseen vaikkapa unissa ei koskaan liity negativiista viestiä. Ne ovat aina lempeitä muistutuksia, joskin ne voivat joskus kiinnittää huomiosi sellaisiin vaikeisiin asioihin, jotka sinun tulisi nyt rehellisesti elämässäsi kohdata.
Enkelinumeroiden toistuva ilmestyminen tarkoittaa usein esimerkiksi sitä, että olet oikealla polulla. Numeroiden tarkoitus voi lisäksi olla kiinnittää huomiosi tiettyyn elämäsi osa-alueeseen. Numerot tulevat toistuvasti eteesi muun muassa kellonajoissa, rekisterikilvissä, talonumeroissa ja puhelinnumeroissa. Saatat esimerkiksi vilkaista kelloa herätessäsi yöllä, ja se näyttää jatkuvasti 4:22. Numeroiden saapumistavalla ei sinänsä ole merkitystä. On tärkeämpää, että tulet tietoiseksi numeron putkahtamisesta elämääsi.
Vaikka et uskoisi enkeleihin, voit noudattaa numeroiden antamia ohjeita. Voimme ajatella numeroiden tulevan siitä energiasta, josta olemme kaikki kotoisin. Toisinaan tätä energiaa kutsutaan myös jungilaisittain kollektiiviseksi alitajunnaksi.
Voisi peräti sanoa, että numeroiden alkuperä on yhdentekevä. Positiivisiin merkkeihin uskominen ja huomion kiinnittäminen elämän uusiin mahdollisuuksiin vahvistaa tutkitusti itsetuntoamme. Mielialamme kohoaa kun ajattelemme, että jotakin hyvää on tulossa. Ja tuohon hyvään uskominen puolestaan auttaa meitä todella nauttimaan elämästämme käytännössä, kuten vetovoiman laki sanoo. Ajatukset muokkaavat todellisuuttamme.
Alla on esitelty muutamia tärkeitä ja yleisiä enkelinumeroita. Lukujen merkitykset perustuvat numerologiaan, jossa uskotaan, että kaikki numerot värähtelevät omalla taajuudellaan. Lista täydentyy.
Enkelinumero 1111
Enkelinumero 1111 viestii korkeamman ulottuvuuden läsnäolosta. Olet yhteydessä jumalaan – tai universumin energiaan – ja sinulla on mahdollisuus manifestoida haluamiasi asioita tässä ulottuvuudessa. Lisäksi numero 11 tarkoittaa, että suojelusenkelit ovat läsnä ja pitävät sinusta huolta.
Onko tämä uusi alku? Oletko aloittamassa uutta projektia? Numero 111 vahvistaa, että olet oikealla polulla. Positiivinen energia ympäröi sinua kaikkialla.
Enkelinumerot 22, 222 ja 2222
Tämän numeron toistuva näkeminen merkitsee rauhaa ja harmoniaa. Lukujen 22 ja 2222 syvempi merkitys liittyy kuitenkin myös johonkin prosessiin, joka juuri nyt on elämässäsi kesken.
Mikäli elämässäsi on juuri nyt mallillaan, on numero 2222 iloinen vahvistus siitä, että saat rauhassa keskittyä itsellesi tärkeisiin asioihin. Tee töitä unelmiesi eteen joka päivä säntillisesti ja motivoituneesti, mutta muista myös levätä. Kaikki hyvä on tulossa sinua kohti – ja sinä ansaitset sen.
Mikäli puolestaan elämäsi on juuri nyt kaoottista, tai sinulla on paljon stressiä ja huolia, on luku 2222 kehotus pysähtyä miettimään, mitkä asiat ovat oikeasti tärkeitä. Mitä sinä tarvitset, jotta saisit jälleen rauhan elämääsi?
Enkelinumero 22 kehottaa sinua iloon, vaikka ilonaiheet olisivat pieniäkin. Luota siihen, että elämä kantaa. Vaikka se olisi vaikeaa.
Numero 2222 myös tarkoittaa, että toivomasi asiat alkavat pian manifestoitua. Mutta se vaatii sinulta työtä. Nyt jos koskaan on aika astua sille polulle, jota pitkin haluat kulkea eteenpäin. Älä enää epäröi. Lisäksi enkelinumero 22 on muistutus siitä, että et ole koskaan yksin. Numero 2 on yhteyden ja kommunikaation symboli – liitto sielujen välillä. Hakeudu sellaisten ihmisten pariin, joiden kanssa sinun on hyvä olla.
Enkelinumero 2121
Enkeliluku 2121 viestii ennen kaikkea muutoksesta. Positiiviset ja harmoniset värähtelyt vaikuttavat sinuun juuri nyt. Olet kenties kulkenut haasteellisella polulla, selättäen monta vaikeaa asiaa. Tuo polku on nyt kävelty loppuun, ja valo tulee tästä lähtien lisääntymään elämässäsi.
Aika on hedelmällinen uusien projektien aloittamiselle. Samoin jos olet jo pitkään kamppaillut jonkin haasteen kanssa – älä menetä toivoasi. Puske läpi. 2121 muistuttaa sinua itsenäisyydestäsi, sekä omasta voimastasi. Luota intuitioosi ja kuuntele sen ääntä.
Luku 2121 ilmaisee erittäin voimakkaasti, että lähitulevaisuuteesi tulee kuulumaan seesteisiä ja rauhallisia ajanjaksoja. Luota universumiin. Kaikki on hyvin.
Enkelinumerot 23 ja 2323
Numeroon 2323 sisältyvät sekä numeron 2 että 3 värähtelyt ja energiat. 23 onkin tärkeä innovaation, inspiraation ja luovuuden luku, joka kehottaa sinua tavoittelemaan unelmiasi innostuksella. Lisäksi se kehottaa kommunikoimaan niitä eteenpäin ja verkostoitumaan. Yhdessä saavutatte enemmän.
Nyt on aika solmia ihmissuhteita ja tehdä töitä yhteisen hyvän eteen. Tähän numeroon liittyy myös viesti siitä, että sinun tulisi löytää rakkaus sisältäsi – etenkin itseäsi kohtaan, jotta voisit säteillä valoa myös ympärillesi. Esimerkiksi tämä nettisivu syntyi numeron 23:23 toistuvasta ilmestymisestä elämääni.
2323 tarkoittaa, että rukouksiisi vastataan. Pysy optimistisena ja keskity unelmiisi. Huomaa myös tämän enkelinumeron alkuperä (2+3+2+3=10, 1+0=1). Numeron juuressa sijaitsee luku 1 – kaiken alku, ykseys.
Enkelinumerot 33 ja 333
Numero 333 on voimakas viesti. Se tarkoittaa pyhää kolminaisuutta. Suojelusenkelit ja muut henkiset oppaat ovat lähelläsi. Lisäksi 333 on Profeetta Jeesuksen numero.
Numero 333 tarkoittaa, että sinusta pidetään huolta, ja että olet rakastettu. Enkelit varjelevat sinua jokaisella polkusi askeleella. Älä menetä toivoasi ja uskoasi.
Suojeluksen lisäksi numerolla 333 on kaksi muutakin merkitystä. Ne ovat totuuden puhuminen ja päätöksen tekeminen. Tutkiskele sisintäsi, oletko harhautunut polultasi? Kun et ole rehellinen itsellesi, on sielusi vaikea löytää rauhaa.
Sinun on myös tärkeää tehdä päätös. Tämä päätös liittyy todennäköisesti siihen, mitä sielusi tulee oppia tämän elämän aikana.
Enkelinumero 422
Numeron 422 toistuva näkeminen viittaa runsauteen ja taloudelliseen vaurauteen. Suuri onni ja rikkaus on tulossa sinua kohti. Numero viittaa myös luovuuden kukkimiseen. Se symboloi mielikuvitustasi.
Numero 555 ja 5555
Enkelinumero 555 merkitsee, että olet muutoksen keskellä. Se enteilee myös vapautta, matkaa ja tutkiskelua. 555 korostaa henkilökohtaista kasvua ja kehottaa karistamaan pelot ja epäröinnin. Voi myös olla, että sinun täytyy tehdä jokin elämääsi liittyvä tärkeä valinta. Päästä irti kaikesta siitä, mikä ei enää palvele sinua.
Enkelinumero 777 ja 7777
Numero 777 on kosminen luku, joka tarkoittaa sitä, että olet valmis kasvamaan henkisesti. Se on vahva merkki siitä, että olet oikealla polulla. Jotakin hyvin kaunista siintää lähitulevaisuudessasi.
Kuten luvulla 333, myös enkelinumerolla 777 on kolme merkitystä. Sinä sykit synkroniassa universumin kanssa. Olet ymmärtämässä, kuka todella olet ja mitä sinulla on annettavana maailmalle. Numeron 777 kolmas viesti on, että olet valmis kaikkeen siihen, mitä sinua kohti on tulossa. Usein henkinen kasvu on koettelemusten takana. Mutta sinä tiedät sisimmässäsi, mitä sinun tulee tehdä.
Enkelinumerot 88 ja 8888
Näetkö numeron 88, 888 tai 8888 toistuvan elämässäsi? Onnittelut! Tämä numero on maallisen vaurauden ja runsauden numero. Se voi olla rahaa tai muuta materiaalista hyvää. Se myös rohkaisee sinua tarttumaan tilaisuuteen – esimerkiksi tekemään bisnestä. Huomaathan kuitenkin, että numeron 88 näkeminen unessa ei tarkoita sitä, että sinun pitäisi tehdä lottorivi tai lähteä kasinolle pelaamaan. Älä tee riskialttiita sijoituksia. Harkitse nyt askeleitasi tarkkaan ja tee kovasti töitä vaurauden eteen. Millaisia ansaitsemismahdollisuuksia olet ehkä ylenkatsonut? Numero 8888 voi myös kehottaa sinua kiinnittämään enemmän huomiota fyysiseen todellisuuteen. Onko pääsi pilvissä? Elätkö unelmissa? Elämä on nyt. Tartu siihen.
Enkelinumerot 99 ja 999
Enkeliluku 999 viestii, että jokin merkittävä asia elämässäsi on nyt tulossa päätökseensä. Vanha kuolee ja uusi alkaa. Mieti, mitä todella haluat elämältäsi juuri nyt. Asioiden loppuminen on luonnollista eikä sitä tulisi pelätä. Vain luopumalla vanhasta näemme kirkkaasti tulevaisuuteen. Jätä taaksesi kaikki sellainen, mikä ei enää palvele sinua.
Enkelinumeron 999 toistuva näkeminen muistuttaa sinua myös korjaamaan kurssiasi. Olethan menossa oikeaan suuntaan? Tuntuvatko nämä muutokset hyviltä? Anna intuition johdattaa sinua, sillä universumi ohjaa sinua oikealle polulle kunhan vain herkistyt kuulemaan sydämesi ääntä.
Yksittäisten numeroiden merkitykset
Kaikilla yksittäisillä numeroilla on numerologiassa oma pyhä merkityksensä. Ne on listattu alle.
Numero 1 numerologiassa: Kaiken alku
Numero 1 merkitsee alkuperää ja itsenäisyyttä. Se on kokonaisuuden, luomisen, tahdonvoiman ja johtajuuden numero. Toistuva 1 tai ykkösten sarjan näkeminen tarkoittaa uutta alkua elämässäsi, usein liittyen johonkin täysin uuteen ja originelliin asiaan. Se tarkoittaa myös auktoriteettia, rakkautta, inspiraatiota ja saavutuksia.
Numero 2 numerologiassa: Yhteisö ja hedelmällisyys
Enkelinumero 2 merkitsee yhteistyötä sekä syvempää ymmärrystä toisista ihmisistä ja kommunikaatiosta. Se osoittaa, että sinun tulisi kiinnittää huomiota lähimmäisiisi ja yhteisöön, sekä herkistyä kuulemaan muiden viestejä. Kuka tarvitsee juuri nyt apuasi?
Numero 2 liittyy myös hedelmällisyyteen.
Numero 3 numerologiassa: Henkisyys ja onni
Enkelinumero 3 edustaa hengellisyyttä, luovuutta ja itseilmaisua. Se voi ilmestyä elämääsi kun sinun on tarkoitus astua uudelle polulle.
3 on myös vahva onnenluku, joka toistuu monissa mytologioissa ja kansantaruissa maailman ympäri. Kotoinen sanontamme “kolmas kerta toden sanoo” viestii tämän numeron onnistumiseen liittyvästä potentiaalista. Myös monilla jumaluuksilla on kolme aspektia tai kolmet kasvot.
Numero 4 numerologiassa: Ura ja työ
Tämä numero liittyy uraan, työhön ja vakauteen. Lisäksi se voi – muista enkelinumeroista poiketen – olla myös varoitus. Ole rehellinen itsellesi. Älä antaudu addiktion valtaan. Pidä terveydestäsi hyvää huolta.
Numero 5 numerologiassa: Innostus ja korkeamman tietoisuuden kosketus
Numero 5 liittyy seikkailuun, innostukseen ja korkeampaan tietoisuuteen. Se kertoo sinulle, että parempia aikoja on edessä päin. Uskalla päästää irti vanhasta.
Numero 6 numerologiassa: Perhe ja vakaus
Numero 6 edustaa kotia, perhettä ja sukua. Siihen liittyy usein myös velvollisuuksia. Kun numeron 6 energia on harmoniassa elämässäsi, koet yltäkylläistä rakkautta ja yhteyttä perheeseesi sekä muihin läheisiisi.
Numero 6 on saanut huonon maineen Raamatussa esiintyvän pedon luvun 666 vuoksi. Se ei kuitenkaan ole alunperin negatiivinen numero. 6 on nimittäin ensimmäinen “täydellisten numeroiden” sarjassa. Niinpä sen alkuperäinen merkitys on harmonia ja vakaus.
Numero 7 numerologiassa: Onnen ja hengen luku
Enkelinumero 7 ja sen ilmestyminen elämääsi tarkoittaa, että olet sopusoinnussa korkeamman, henkisen tarkoituksesi kanssa. Uudet sielun kehitykseen liittyvät mahdollisuudet ovat ulottuvillasi. 7 onkin harmonian ja onnen, sekä henkisen kehityksen luku.
Numero 7 on myös planeettamme Maan luku.
Numero 8 numerologiassa: Vaurauden ja yltäkylläisyyden luku
Numero 8 edustaa maallista rikkautta, vaurautta ja materiaalista yltäkylläisyyttä. Enkelit lähettävät sinulle ohjeita siitä, kuinka voit vetää puoleesi vaurautta, samalla kun kuljet eteenpäin hengellisellä polullasi.
Numero 9 numerologiassa: Tavoitteet
Viisauden luku 9 liittyy sielusi korkeamman tavoitteen saavuttamiseen. Universumi viestii sinulle, että on aika aloittaa todellinen työ.
Numero 9 on karminen luku, joka liittyy valaistumiseen, hengelliseen matkaasi sekä tarkoitukseesi tällä planeetalla ja tässä elämässä. Se kehottaa sinua nyt kääntymään sisään päin ja tutkiskelemaan sielusi viisautta. Minne olet matkalla ja mistä olet tullut?
9 on myös tärkeä johtajuuden ja selvännäkemisen luku. Nyt jos koskaan näet asiat kirkkaasti. Sinun tarvitsee vain katsoa.
Numero 11 numerologiassa: Mestariluku ja intuition numero
Enkelinumero 11 on mestariluku, joka kehottaa sinua kuuntelemaan syvää, sisäistä intuitiotasi. Se vihjaa, että energiasi on nousemassa uudelle värähtelyn tasolle.
Numero 22 numerologiassa: Mestariluku ja unelmien toteutuminen
Mestariluku 22 on äärimmäisen vahva numero. Se merkitsee, että sinulla on kyky tehdä unelmistasi totta. Nyt asiat, jotka ennen tuntuivat mahdottomilta, onnistuvat sinulta.
Numerolla 22 on erityisen voimakas värähtely, ja se liittyy vahvasti elämäsi perimmäiseen tarkoitukseen. Se kannustaa sinua rehellisyyteen ja kunnianhimoon.
Haluatko tietää lisää enkeleistä ja enkelienergioista? Lue enkelikorteista ja enkeleiden viesteistä linkkien artikkeleista.
2 Comments Add yours