Kirjoittajasta

Tervehdys, lukijani. Kiva kun tulit käymään!

Olen Helena Argona, tämän nettisivun perustaja. Sivusto syntyi alunperin halustani jakaa valoa, iloa ja rakkautta ympärilleni.

Olen koulutukseltani filosofian maisteri, ja ammatiltani sisällöntuottaja ja kääntäjä. Kirjoitan sivuston aiheista joko lukemani kirjallisuuden tai oman kokemukseni pohjalta. Osa artikkeleista käsittelee niin kutsuttuja rajatietoaiheita. Osalla taas on tieteellistä faktapohjaa. Niinpä pyydän sinua lukijana itse arvioimaan, mistä asioista olet kanssani samaa mieltä ja mistä et. Usein artikkeleiden loppuun on myös liitetty linkki- tai kirjalista, jonka kautta voit tutustua aiheeseen lisää itsenäisesti.

Opiskelin pääaineenani kirjallisuutta, sekä sivuaineina uskontotiedettä ja Japani -opintoja, jotka osaltaan ohjasivat minua tutkimaan esimerkiksi mytologioita ja ihmisten uskomuksia. Toisaalta olen myös lapsesta asti ollut kiinnostunut niin kutsutuista selittämättömistä asioista, vaikka sinänsä maailmankuvani onkin tieteellinen. Eivätkä nämä asiat välttämättä sulje toisiaan pois: Onhan tieteen tutkiminen usein juuri selittämättömän tutkimista. En siis oikeastaan usko yliluonnolliseen – vaikka toki osa tämän nettisivun jutuista on tieteellisestä näkökulmasta katsottuna hyvinkin spekulatiivisia.

Uskon vahvasti siihen, että oma asenteemme muokkaa todellisuuttamme. Siksi on tärkeää, että opimme tarkastelemaan ajatuksiamme ja ottamaan ne haltuumme. Minua kiinnostaa, kuinka ihmismieleen on suhtauduttu jo muinaisista ajoista lähtien, ja kuinka esimerkiksi meditaatio ja mielikuvaharjoitukset voivat auttaa meitä eteenpäin elämässä. Kirjoitan siksi tällä nettisivulla paljon esimerkiksi vetovoiman laista, meditaatiosta ja joogasta, sekä muista filosofioista.

Mikäli sinulla on mielessäsi juttuvinkki tai haluat antaa muuta palautetta – Ota rohkeasti yhteyttä alla olevalla lomakkeella.

Tämän nettisivun tärkein viesti on rakkauden viesti. Haluan osaltani auttaa planeettaamme kulkemaan kohti valoa. Mikäli koet, että olemme tällä matkalla yhdessä – Kuulen mielelläni sinusta.

Tekstejäni saa käyttää muualla, kunhan lähde mainitaan tai linkitetään asianmukaisesti. Minulta ei tarvitse erikseen kysyä siihen lupaa.

“If you don’t control your mind,

Someone else will.”

John Allston