“Muistan unien eläimet, kuinka ne osaavat puhua. Kuinka kultanaamioinen hiipii käytävää.”
A.W. Yrjänä.
Unet ovat kiehtoneet ihmiskuntaa jo muinaisista ajoista. Niitä on tulkittu kaikissa kulttuureissa ja niistä on kerrottu tarinoita. Muistatko vanhan testamentin faaraon, joka uneksi Niilistä nousevista lehmistä? Ensiksi vedestä nousi seitsemän kaunista ja lihavaa lehmää, jotka jäivät syömään kaislikkoon. Mutta sitten vedestä nousi seitsemän rumaa ja laihaa lehmää, jotka söivät kauniit lehmät. Nämä unet merkitsivät seitsemää vaurauden vuotta, jota oli seuraava seitsemän nälänhädän ja kurjuuden vuotta muinaisessa Egyptissä.
Unet voivatkin olla värisyttävän karmivia tai äärimmäisen kauniita. Ne voivat vilistä jännittäviä symboleita – tai henkilöitä, joita et ole vuosiin tavannut. Usein unet ovat seksuaalisia. Tai sitten ne askartelevat valve-elämäsi ongelmin parissa. Alitajuntamme on oikea symbolien aarreaitta, josta avautuu kiehtova maailma vastauksia etsivälle.
Unien tulkinta on mielenkiintoista ja hedelmällistä monissa elämäntilanteissa. Erityisen mielekästä on tulkita toistuvia tai äärimmäisen vahvoja unia – vaikkapa sellaisia, joista heräät säpsähtäen. Unien tulkintaa ja muistamista voi myös treenata. Oma lukunsa ovat suurunet ja selkounet, joista kirjoitan lisää astraalimatkailua käsittelevässä artikkelissani.
Unien tulkinta kautta historian
Symbolit ovat unien kieltä. Niitä on tulkittu eri kulttuureissa eri tavoin, joskin tietyt symbolit mielletään maailmanlaajuisesti melkolailla samalla tavalla. Kirjoista luettuja vastauksia tärkeämpää on kuitenkin se, mitä unen symboli sinulle itsellesi merkitsee, ja kuinka itse koet unesi. Tietyt esineet ja asiat ovat henkilökohtaisesta historiastasi johtuen sinulle erityisen tärkeitä, ja niillä on omaan menneisyyteesi liittyviä merkityksiä. Unen merkitystä pohtimalla päästään usein intuitiivisesti oikeaan ratkaisuun: Millainen unen tunnelma oli? Mistä uni sinun mielestäsi kertoi? Liittyikö siihen jokin viesti? Mitä alitajuntasi yritti sanoa?
Esimerkiksi muinaiset babylonialaiset ja egyptiläiset uskoivat unien olevan jumalallista alkuperää. Sittemmin myös esimerkiksi Aristoteles puhui unien psykologiasta, ja kutsui unia sielun elämäksi ruumiin nukkuessa. Nykyaikaisen unien tulkinnan mallia kehittelivät puolestaan esimerkiksi Sigmund Freud ja Carl Jung, joista jälkimmäinen korosti unien luovuutta ja ongelmanratkaisukykyä.
Jo muinaiset sumerilaiset tulkitsivat unia. Siitä löytyy viitteitä peräti 3100-luvulta ennen ajanlaskun alkua. Esimerkiksi Gilgamesh sai unessa tiedon Enkidun saapumisesta, ja vieraili unissaan myös manalassa. Enkidun saapuminen ilmeni taivaasta heitettynä kirveenä, jota Gilgamesh kävi syleilemään.
Myös antiikin kreikkalaiset olivat kiinnostuneita unien tulkinnasta, ja keskiajalla siinä puolestaan kunnostautuivat islamistipsykologit, jotka kirjoittivat aiheesta monia teoksia. Unennäkö ja sen filosofia kiehtoi eritoten myös kiinalaisia.
Unien symbolit
Sanotaan, että unennäkijä itse tietää parhaiten, mitä erilaiset symbolit hänen unissaan merkitsevät. Unia tulisikin aina peilata omien kokemuksien ja tuntemuksien kautta: Kun pohdiskelet untasi, ymmärrät todennäköisesti itsenäisesti mitä se merkitsee. Symbolikirjoista ja -listoista voi kuitenkin saada vinkkejä omaan tulkintaan, ja ne ohjaavat sinua oikeille jäljille unisalapoliisin työssäsi.
Jotkut unien aiheet ovat kuitenkin hyvin yleisiä ja yleismaailmallisia. Monet näkevät unia esimerkiksi hampaiden putoamisesta, lentämisestä tai julkisille paikoille alasti menemisestä. Unien merkitykset ovat kuitenkin aina henkilökohtaisia: Ihminen, joka pelkää kissoja, todennäköisesti uneksii näistä eläimistä aivan erilaisessa tilanteessa kun sellainen henkilö, joka rakastaa niitä.
Alla on esitetty muutamia yleisiä unien aiheita.
Talo unessa
Unien talojen sanotaan symboloivan unennäkijää itseään ja edustavan hänen kehoaan ja mieltään. Talosta uneksiminen onkin siis monin tavoin hyödyllistä sellaiselle ihmiselle, joka haluaa oppia tuntemaan itsensä.
Millaisena uniesi talo näyttäytyy? Onko siellä valoisaa vai pimeää? Likaista vai puhdasta? Millainen tunnelma talossa vallitsee? Avautuuko eteesi tutkimattomia huoneita vai tunnetko kaikki paikat hyvin? Miltä uusiin huoneisiin astuminen tuntuu? Entä millaisia henkilöitä talossa asuu? Ovatko he onnellisia?
Jos uneksit, että talossa on likaista vettä, saattaa se merkitä sairautta kehossa. Kiinnitä erityistä huomiota ruokavalioosi ja terveellisiin elämäntapoihin juuri nyt.
Villieläimet unessa
Peto- ja villieläimillä on monenlaisia unimerkityksiä. Ne edustavat ihmisen alitajuntaa ja vaistoja, sekä toisaalta vahvuutta ja omaa tahtoa. Esimerkiksi kissoista uneksiminen voi merkitä itsenäisyyttä ja vapauden kaipuuta.
Millaisessa tilanteessa villieläin ilmestyy uneesi? Miten se käyttäytyy? Pelkäätkö sitä vai otatko sen avosylin vastaan? Villieläimet voivat myös kieliä seksuaalisuutesi heräämisestä uudella tavalla.
Hampaiden putoaminen unessa
Unennäkijän kulttuurista riippuen hampaiden putoaminen voi merkitä monenlaisia asioita. Se voi liittyä ihan todellisiin terveysongelmiin, jotka painavat mieltäsi, tai heikkoon itsetuntoon. Toisaalta hampaiden tippuminen voi merkitä suuria elämänmuutoksia, surullisia uutisia, tai peräti jotakin rahaan liittyvää: Joko suurta taloudellista menestystä tai rahahuolia. Sanotaanpa sen kytkeytyvän jollakin tavalla myös jälleensyntymän teemaan. Mene ja tiedä – Tämä uniteema lienee yksi kiistellyimmistä.
Tulipalo unessa
Tulipalo on tietysti tuhon symboli, mutta toisaalta liekeistä nousee Feeniks: Tuli on uuden elämän alku. Liekit merkitsevät niin intohimoa, puhdistumista kuin vihaakin. Tulesta uneksiminen onkin usein yllättäen positiivinen merkki – riippuen toki siitä, millainen tunnelma unessasi ylipäätään vallitsee.
Alastomuus unessa
Monet meistä näkevät unia, joissa he huomaavat yllättäen olevansa julkisella paikalla ilman vaatteita. Tällaiset unet voivat kieliä siitä, että et uskalla olla oma itsesi muiden ihmisten lähettyvillä tai että sinulla on huono itsetunto. Toisaalta ne voivat yksinkertaisesti olla merkki siitä, että tunnet itsesi juuri nyt haavoittuvaksi.
Onko sinulla kenties salaisuuksia, joiden paljastumista pelkäät? Varjeletko itseäsi liikaa ja mietit, mitä muut sinusta ajattelevat? Kärsitkö alemmuudentunteesta esimerkiksi töissä?
Unessa lentäminen
Lentounet voivat olla ihania tai pelottavia, ja ne ovat myös erittäin yleisiä. Lentäminen liittyy usein unissa elämänhallintaan tai sen puutteeseen.
Mikäli pystyt unessa ohjailemaan lentoa haluamaasi suuntaan ja se tuntuu miellyttävältä, on elämäsi todennäköisesti melko hyvin hallinnassa. Mikäli taas lentäminen pelottaa sinua etkä pysty ohjailemaan sitä, heijastaa se ongelmia myös valve-elämässä. Lennätkö liian lujaa ja nouset tuulen pyörteisiin? Vai lennätkö liian matalalla, esteisiin törmäten?
Unessa hukkuminen
Hukkuminen symboloi usein masennusta tai sitä, että velvoitteiden ja tehtävien taakka on kasvanut liian painavaksi. Ota aikaa itsellesi. Kuuntele sisintäsi. Tiedät kyllä, mikä asia nyt syö liikaa energiaasi.
Toisaalta hukkuminen kuvastaa tiedostamattomien tai kätkettyjen tunteiden pyrkimistä pintaan. Onko menneisyydessäsi käsittelemättömiä asioita, jotka estävät sinua kulkemasta eteenpäin polullasi. On aika katsoa totuutta silmästä silmään.
Kuolema unessa
Omasta tai läheisten kuolemasta uneksiminen voi olla varsin ahdistava kokemus. Näitä unia ei kuitenkaan tulisi useimmiten ottaa kirjaimellisesti.
Unessa kuoleminen merkitsee tavallisesti sitä, että sinulla on suuri tarve saattaa jokin asia elämässäsi nyt päätökseen. Onko jokin ihmissuhde, työ, tai muu elämäsi elementti tullut tiensä päähän? Millaisia tapoja tai ystävyyssuhteita sinulla on, jotka eivät enää palvele henkistä kehittymistäsi?
Toistuvat kuolinunet kannustavat sinua rohkeuteen uudella polullasi. Katkaise napanuora. Ota askel eteenpäin. Päästä irti pelosta.
Takaa-ajo unessa
Kun joku tai jokin jahtaa sinua unessa, on sinun aika kohdata jokin ongelma valve-elämässäsi. Mitä pakenet? Yritätkö lakaista ongelmisia maton alle? Kun vähän aikaa mietit, tiedät todennäköisesti intuitiivisesti, mistä tässä unessa on kysymys…
Unessa pettäminen
Näetkö toistuvasti unia siitä, että kumppanisi pettää sinua tai että ystävä pettää luottamuksesi? Tämä uni voi kieliä itsetunto-ongelmista tai siitä, että haluat hallita kaikkea. Koetko, että läheisesi suuntaa huomionsa sinun sijastasi jonnekin muualle? Miksi et luota kumppaniisi?
Auton hallinnan menettäminen unessa
Autolla ajaminen unessa on niin ikään yleinen yöllisten fantasioidemme aihe, joka kielii samanlaisista asioista kuin unessa lentäminen. Mikäli ajo sujuu mallikkaasti, on myös elämäsi todennäköisesti raiteillaan. Mutta jos menetät auton hallinnan – tai huomaat yhtäkkiä ettet osaakaan ajaa tai edes tunne liikennesääntöjä – on sinun syytä tarkastella elämäsi suuntaa kriittisesti.
Holtiton autolla ajo unessa saattaa myös viitata siihen, että sinulle on kehittymässä jokin addiktio.
Puhelin ei toimi
Uneksitko älypuhelimestasi? Se ei välttämättä kieli ainoastaan pahanlaatuisesta kännykkäaddiktiosta vaan liittyy yleensä myös kommunikaatioon yleisemmällä tasolla. Etkö saa soitetuksi puhelimella? Yrität laittaa viestiä jollekulle, mutta näppäilystä ei tule mitään?
Tällaisten unien näkeminen viestii usein siitä, että sinulla on vaikeuksia ilmaista itseäsi. Tuntuuko sinusta ettet saa ääntäsi kuuluviin tai että sinut ymmärretään väärin?
Lisää asiaa unista
Tämä artikkeli täydentyy uusilla unisymboleilla, joten voit tulla uudelleenkin vierailulle. Olen myös kirjoittanut astraalimatkailusta ja selkounista tässä artikkelissa.
Voit myös lukea uniaiheisia e-kirjoja esimerkiksi Bookbeatin sivuilta. Uudet lukijat saavat kokeilla palvelua kaksi viikkoa maksutta: