Helsingin sanomat uutisoi viime viikonloppuna, että Egyptistä on löytynyt Thot-jumalan pappien hautapaikka. Tähän mennessä arkeologit ovat avanneet 16 hautaa, joskin työ alueella on vielä kesken. Mutta millainen oli tuo mystinen ja muinainen tiedon jumala?
Thotin palvonta alkoi Egyptissä jo varhain, arvoilta 6000 – 3000 vuotta eKr. ja se jatkui lähes ajanlaskumme alkuun asti. Thot oli tiedon, magian, viisauden, kirjoitustaidon ja kuun jumala, joka usein kuvattiin lintupäiseksi. Pyhä iibislintu, johon Thot usein yhdistettin, oli niin ikään viisauden symboli. Toisaalta Thot oli Anubiksen rinnalla myös yksi kuoleman jumalista.
Thot oli naimisissa Maat-jumalattaren kanssa, ja yhdessä he pitivät maailmankaikkeuden järjestystä yllä. Maat ja Thot seisoivat Ra-jumalan kummallakin puolella, ja tuomitsivat sieltä eläviä ja kuolleita. Thotilla oli myös feminiininen vastineensa, Seshat – viisauden ja tiedon jumalatar.
Thot tunnettiin lukemattomilla nimillä, joista muutamia ovat Thoth, Jehuti, Tetu ja Iah-Djehuty. Kreikkalaiset puolestaan mielsivät Thotin energialla olevan tekemistä Hermeksen kanssa. Hermeksen lisänimi Trismegistos on myös alun perin johdettu Thotin arvonimestä “kolmasti suurenmoinen”.
Jumalten kirjuri
Egyptiläisen mytologian mukaan Thot keksi hieroglyfit. Sanottiinpa hänen myös keksineen koko tieteen ja matematiikan – suuressa viisaudessaan hän laski, kuinka maailmankaikkeus voitaisiin panna alulle, ja kuinka tähdet, taivas ja maa asetettaisiin omille paikoilleen.
Manalassa tiedon jumala ilmestyi apinan muodossa ja laski kuolleen sydämen vaa’alle, joka punnitsi tämän hyvät ja pahat teot toisiaan vastaan. Kaikkein varhaisin Thotin pesteistä oli kuitenkin toimia kuun jumaluutena, josta hiljalleen kuoriutui auringonjumala Ran oikea käsi. Niinpä Thotia palvottiinkin pian laajalti kautta Egyptin.