Tarinoita jalokivistä

Kirjoitin eilen kivien myyttisistä ominaisuuksista esimerkiksi kansanperinteessä ja uskomuslääkinnässä. Jäin jälkeenpäin pohtimaan erilaisia tarinoita jalokivistä. Mitä kivet meille kertovat?

Alla on muutama kiinnostava jalokivitarina, jotka olen vapaasti suomentanut.

Sipulien tarina

Olipa kerran kaunis vihannestarha, jossa kasvoi komeita ja harvinaisia sipuleita. Näitä sipuleita ei voinut löytää mistään muualta. Jokainen sipuli oli uniikki ja eri värinen, ja niistä jokaisen sisimmässä lepäsi jalokivi. Joidenkin sipuleiden sydämet olivat rubiineita tai safiireita, kun taas toisia koristi smaragdi tai ametisti. Sipulit olivat myös kauttaaltaan jalokiven värisiä, ja ne paistattelivat auringossa vailla huolen häivää, muiden vihannesten joukossa.

Mutta sitten muut vihannekset alkoivat puhua sipuleista pahaa. ”Ei ole oikein, että niillä on tuommoisia värejä!” muut vihannekset sanoivat. Ja niiden arvostelu kävi aina vain äänekkäämmäksi. ”Emme halua jakaa tätä tarhaa heidän kanssaan, he ovat varmasti huonoja sipuleita!” Ja niin kauniit jalokivisipulit alkoivat hävetä itseään. Ne yrittivät peittää värikkäät kehonsa uusilla kerroksilla, joita ne tekivät niin paljon, että ne lopulta näyttivät aivan tavallisilta, joskin pulleilta sipuleilta.

Eräänä päivänä puutarhaan saapui vanha mies. Kun hän näki sipulit, hän ihmetteli kuinka ne olivat kasvaneet niin suuriksi. Niinpä sipulit kertoivat hänelle kärsimyksistään. Jokaisella sipulilla oli oma tarinansa, ja jotkut olivat unohtaneet sydämensä todellisen värin. Vanha mies oli tarinoista niin liikuttunut, että hän alkoi itkeä. Ja siitä lähtien me olemme itkeneet leikatessamme sipulia.

 

Kuinka jalokivet ovat syntyneet?

Tämän intialaisen tarinan löysin alunperin Gemselectin nettisivuilta. Ikivanha satu kertoo hindudemoni Valasta, joka oli syrjäyttänyt ukkosjumala Indran ja alistanut muutkin jumalat valtansa alle. Niinpä syrjäytetyt jumalat punoivat juonen, jossa Valan tuli esittää uhria eräässä rituaalissa. Vala suostui tähän, ja kun hänet sidottiin kiinni, surmasivat muut jumalat hänet ja paloittelivat hänen ruumiinsa. Vala oli nyt puhdistunut, koska hän oli antanut suostumuksensa rituaalin suorittamiseen. Ja kun hänen ruumiinsa palaset putoilivat maahan, ne muuttuivat jalokiviksi.

Valan veri muuttui rubiineiksi ja iho keltaisiksi safiireiksi. Hänen silmistään muodostui sinisiä safiireita ja hänen luunsa pirstaloituivat timanteiksi. Valan hampaat putosivat mereen, josta osterit poimivat ne helmiksi sisälleen. Myös hänen suolensa heitettiin mereen, jossa niistä tuli koralleita.

Smaragdit syntyivät Valan sappinesteestä, ja hänen ihrastaan tuli jadea ja kvartsia. Ja Valan viimeinen taisteluhuuto, joka oli kaikunut taivaissa hänen kuolemansa hetkellä, muuttui kissansilmiksi.

Intialaisen perimätiedon mukaan jalokivillä onkin parantavia ominaisuuksia, koska ne ovat jumalallista alkuperää. Kivien sanotaan parantavan juuri niitä kehon osia, joita ne alunperin Valan jumalallisessa ruumiissa olivat.

 

Maagiset kivet ja korut fantasiakirjallisuudessa

Kivet ja korut ovat olleet paitsi legendojen ja myyttien aiheita, myös fantasiakirjallisuuden ehtymätön aarreaitta. Esimerkiksi David Eddingsin Belgarionin taru kertoo nuoresta Garion-pojasta, joka lähtee etsimään maagista Aldurin kiveä. Voimalliset kivet ja amuletit ovat vain pieni osa erilaisten taikaesineiden kirjoa, joihin kuuluu myös esimerkiksi miekkoja ja peilejä.

 

Muinais-Egyptin skarabeet

Muinaisessa Egyptissä valmistettiin auringonjumala Ralle omistettuja skarabeekoruja, jotka esittivät pillerinpyörittäjää. Skarabee oli elämän symboli, jota käytettiin esimerkiksi hautajaismenoissa ja taikakaluna, sekä arkikäytössä koristeena. Skarabeet olivat usein myös virallisten leimasimien aiheita.

Skarabeekoruja ja -symboleita valmistettiin monista erilaisista materiaaleista, kuten esimerkiksi jaspiksesta, turkoosista, karneolista ja ametistista. Mikäli vierailet Egyptissä, voit edelleen ostaa näitä symboleita esimerkiksi helmien ja riipusten muodossa.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s