Aaveet kiehtovat ja kauhistuttavat monia. Ne ovat myös myöhäisillan elokuvien klassikkoaihe, jotka katselijasta riippuen aiheuttavat joko mukavia tai karmivia väristyksiä selkäpiissä. Lisäksi useilla suomalaisilla on niin kutsuttuja yliluonnollisia kokemuksia, vaikka niistä ei uskalleta leimautumisen pelossa juuri kahvipöydissä puhua.

Usein kohtaamiset kuolleiden kanssa liittyvät läheisen henkilön poismenoon tai johonkin historiallisesti merkittävään paikkaan, jossa on tapahtunut väkivaltaisia asioita. Kummittelua koetaan myös vanhoissa rakennuksissa tai luonnonpaikoissa, joissa on pitkään ollut asutusta.

Mutta mitä kummitukset oikein ovat, ja onko niitä ylipäätään ollenkaan olemassa? Siitä voi tietenkin esittää vain arvailuja. Seuraavaksi esitellyt aavetyypit ovat varsin yleisiä kummitusperinteen edustajia sekä meillä että maailmalla. Mielikuvituksen tuotetta, viestejä tuonpuoleisesta, vai jotakin muuta – kukapa tietää.

Eksyneet henget

Olet saattanut kuulla kummitusjuttuja esimerkiksi Turun linnasta tai Lontoon Towerista. Näitä tarinoita yhdistävät sekä historiallisesti merkittävä konteksti että kohteessa tapahtuneet, tunnetut veriteot. Monet vierailijat ovat esimerkiksi nähdeet kahden murhatun prinssin vaeltavan Towerin pihamaalla valkoisissa kaavuissaan. Jopa lapsien, joilla ei ole ollut ennestään tietoa historian tapahtumista, on sanottu nähneen prinssien hahmot. Mutta mitä nuorille prinsseille todella tapahtui – se ei koskaan selvinnyt. Arvellaan, että heidän setänsä Richard III hankkiutui heistä salaa eroon, ja siksi prinssit edelleen vaeltavat Towerin alueella vuosisatoja myöhemmin.

Eksynyt henki kohdataan usein näkynä, kosketuksena tai äänenä. Silmänurkassa saattaa vilahtaa savupatsas, varjoihminen, tai ilmiön kokija saattaa todella nähdä oudon ihmishahmon liikkuvan edessään. Hahmo voi tulla ja katsoa kokijaa kohti, tai se voi liikkua pois päin kiinnittämättä tarkkailijaansa mitään huomiota. Joskus outoja orbeja tai muita valoilmiöitä tarttuu myös kameran filmille – vaikka onkin sanottava, että niistä suurimmalle osalle löytyy aivan arkipäiväinen selitys.

Monesti ajatellaan, että edellä kuvatun kaltaiset vaeltelevat aaveet ovat eräänlaisia eksyneitä henkiä, jotka eivät tiedä tai ymmärrä olevansa kuolleita. Niinpä henget ovat lukkiutuneet kokemaan uudelleen ja uudelleen kuolemaansa johtanutta hetkeä. Toisaalta voisi ajatella, että tällaiset henget ovat eräänlaisia vahvoja muistijälkiä erityisen raaoista tapahtumista, ja ne jäävät siksi ikään kuin elämään tapahtumapaikalleen. Onpa peräti arveltu, että erityisen karmivat kuolonkokemukset jollakin tavalla tihkuisivat aikojen läpi, jonka vuoksi ne voidaan toistuvasti kokea niiden tapahtumapaikalla myös kauan sen jälkeen kun ne todella tapahtuivat.

Eksyneiden henkien kuolemaan saattaa liittyä selvittämätön elementti. Ajatellaan, että aave hakee ehkä oikeutta tai kostoa kuolemalleen, eikä näin ymmärrä siirtyä eteenpäin valoon. Ylipäätään tällaisiin aavetarinoihin liittyy suuri tunnetason trauma – esimerkiksi murhan tai onnettomuuksien, kuten tulipalon uhrien, ajatellaan jäävän kummittelemaan kuolinpaikalleen luonnollisesti edesmenneitä sieluja helpommin.

Edesmenneet läheiset

Karmeista kummituksista poikkeava aaveiden tyyppi ovat edesmenneet läheiset, jotka tulevat esimerkiksi vielä viimeisen kerran hyvästelemään rakkaitaan. Näille aaveille tyypillistä on, että he ymmärtävät kuolleensa – ja ovat useimmiten kohtaajansa mielestä hyväntahtoisia. Kokemus on lähimmäiselle useimmiten myönteinen, vaikka se saattaakin aluksi säikäyttää. Edesmenneen läheisen vierailu esimerkiksi unessa saattaa myös auttaa surutyötä tekevää.

Seuraava sitaatti on poimittu suomalaisten vainajakokemuksia tutkineen Markku Siltalan tutkimusaineistosta. Se julkaistiin alunperin Helsingin Sanomien artikkelissa “Kummitus syntyy surusta“:

”Iltaisin kun en saanut unenpäästä kiinni, aloin kuulla vierestäni tyynyltä mieheni hengityksen aivan kuin hän olisi siinä nukkumassa. Minun tuli tavattoman hyvä ja levollinen olo ja nukahdin hyvin. Joinain öinä kun herään, kuuntelen hetken hänen hengitystään ja ajattelen, että hänellä on kaikki hyvin, kun hän noin rauhallisesti hengittää.”

Edesmenneitä läheisiä kohdataan usein heidän kuolinhetkellään tai sitä seuraavina öinä ja päivinä. Monet suomalaiset ovat myös kertoneet aavistuksistaan tai enteistä, joista he ovat ymmärtäneet jonkun läheisensä menehtyneen. Etenkin lintujen on ajateltu tuovan viestejä Tuonelasta.

Juttu jatkuu kuvan alla.

Poltergeist ja räyhähenget

Räyhähengistä on tehty paljon elokuvia, ja räyhähenkitarinoita löytyy runsaasti myös kirjallisuudesta ja netistä. Poltergeist-ilmiö viittaa esimerkiksi itsestään liikkuviin tavaroihin tai musiikkiin, jonka alkulähdettä ei pystytä selvittämään. Samoin muut selittämättömät äänet, valojen räpsyntä, ovien pauke ja oudot askeleet kuuluvat sen piiriin.

Räyhähenkien ajateltiin esimerkiksi Karjalassa olevan pahoja tai ilkikurisia henkiä, jotka mellastivat tietyissä taloissa. Kokemuksista vaiettiin usein erityisesti sen vuoksi, että pahojen henkien ajateltiin seuraavan sellaisia henkilöitä, jotka olivat itsekin tehneet pahoja tekoja.

Luonnonhenget

Suomessa on iät ja ajat uskottu erilaisiin luonnon- ja kodinhenkiin, kuten esimerkiksi kotitonttuun ja saunatonttuun. Nämä olennot tuli pitää tyytyväisinä, mikäli halusi kotirauhan ja sovun säilyvän. Olikin tyypillistä, että tonttuja ja pihapiirissä asuvia luonnonhenkiä ruokittiin maitotilkkasella tai muulla syötävällä.

Mitä aaveita kohdatessa pitäisi tehdä?

Aaveisiin perehtyneet neuvovat, että kohdatessaan eksyneen hengen voi koittaa ohjata tätä valoon. Esimerkiksi Aavedata-tutkijat Marko ja Jupe Keskitalo mainitsevat, että useimmiten heidän kohtaamansa ilmiöt tai mahdolliset henkiolennot viestivät avuntarvetta. Henki ei välttämättä tiedä minne mennä, joten sille voi kertoa ettei sen tarvitse jäädä sijoilleen. Sille voi sanoa vaikka: “Näetkö valoa, mene sitä kohti.” Kautta aikain myös pappeja, manaajia ja parantajia on kutsuttu avuksi kummitteleviin kohteisiin.

Mikä aaveissa ja yliluonnollisessa kiinnostaa?

Kummitusjuttuja on kerätty Suomessa jo kauan. Niitä on koottu paitsi kirjoihin, myös kerrottu iltaisin nuotion äärellä. Nykyään niitä löytyy lisäksi tuhansittain netin keskustelupalstoilta.

Kenties aaveissa kiehtoo niiden selittämättömyys – onhan kuolema suuri mysteeri meistä jokaiselle. Toisaalta aavetarinoiden lukeminen tai kauhuelokuvien katsominen voi olla tapa kokea jännitystä.

Suomen vanhin ylös kirjoitettu kummitusjuttu liittyy Olavinlinnaan. Jo 1500-luvulla tiedettiin, että Olavinlinnan edessä oli hukkunut tai hukutettu ihmisiä. Tarinan mukaan paikalla kuuluikin outoa soittoa, joka myös edelsi uutta hukkumatapausta. Nykyajan kummitustarinat puolestaan liittyvät esimerkiksi aaveliftareihin, jotka nousevat hiljaisina kyytiin yöllisellä tiellä, ja sitten katoavat auton takapenkiltä jälkiä jättämättä.

Oletko kohdannut aaveen tai kokenut jotakin selittämätöntä?

Aavistitko ennalta jonkun läheisesi kuoleman? Vai näitkö jotakin selittämätöntä vanhassa talossa? Kerro kommenteissa oma kummitusjuttusi!