Miten sakraalichakra avataan ja viritetään? Entä millaisista kehon ja mielen toiminnoista se vastaa? Tämä artikkeli jatkaa juttusarjaamme Parantavat chakrat, jossa käydään yksitellen läpi kunkin kehomme energiakeskuksen ominaisuudet. Kirjoitukset perustuvat pitkälti tohtori Brenda Daviesin opetuksiin ja meditaatioharjoituksiin teoksessa The Seven Healing Chakras.
Mikäli työskentelet reikienergian parissa ensimmäistä kertaa, lue myös artikkeli juurichakran avaamisesta ennen sakraalichakran työstämistä. Toisaalta voit hypätä suoraan alla oleviin harjoituksiin ja meditaatioihin mikäli tiedät, että sinulla on hankaluuksia juuri sakraalichakran energian kanssa.
Mikä sakraalichakra on?
Sakraalichakra eli svadhishthana sijaitsee muutamia senttejä navan alapuolella. Sen energia vastaa seksuaalisuudestamme sekä ihmissuhteistamme niiden kaikkein perustavanlaatuisimmalla tasolla. Siinä missä juurichakra käsittelee yhteyttä itseemme ja maahan, kytkeytyy sakraalichakra kanssakäymiseen muiden kanssa. Kun olet valmis käsittelemään sakraalichakran energioita, tulet väistämättä tietoiseksi myös muista ihmisistä. Ja vaikka kommunikaatio sinänsä liittyy kurkkuchakran toimintaan, kuuluu fyysinen läheisyys pohjimmiltaan sakraalichakran alueelle.
Sakraalichakran elementti on vesi, ja sen väri on lämmin oranssi. Vesi kuvastaakin hyvin tämän chakran virtaavaa ja laajenevaa energiaa, joka esteettä pulputessaan vapauttaa ihmisen kokemaan rakkautta sekä itseään että muita kohtaan. Lisäksi sakraalichakrassa yhdistyvät sekä feminiinin että maskuliinin energian virtaukset harmoniseksi kokonaisuudeksi sisällämme.
Sakraalichakran energia auttaa sinua hyväksymään ja rakastamaan itseäsi, sekä tiedostamaan ja kuuntelemaan omia tarpeitasi. Kun olemme oppineet kuuntelemaan ja lohduttamaan itseämme, voimme avata sielumme ja sydämemme myös muille.
Myös luovuus kuuluu sakraalichakran alueelle, ja puhkeaa sitten kukkaansa kurkkuchakrassa. Lisäksi tämä chakra edustaa elämäniloa ja aisteja – erityisesti makuaistia.
Sakraalichakran kivet ovat karneoli, tiikerinsilmä, meripihka ja oranssi kalsiitti. Karneoli vahvistaa luovuutta, motivaatiota ja rohkeutta siinä missä tiikerinsilmän uskotaan tehostavan mielen prosesseja sekä rauhoittavan kantajaansa.
Sakraalichakran epätasapainon oireet
Oranssina virtaavan sakraalichakran epätasapainon tunnistat usein seuraavista oireista. Mikäli alla esitetyt väittämät pätevät sinuun, voi tässä artikkelissa esitettyjen harjoitusten tekeminen olla sinulle erityisen hedelmällistä. Harjoitukset voi kuitenkin tehdä kuka tahansa sellainen, joka haluaa vahvistaa ja tasapainottaa sakraalichakransa toimintaa.
- Oletko kadottanut kosketuksen seksuaalisuuteesi tai sinusta tuntuu siltä, että sitä ei oikein koskaan ole ollutkaan? Onko sinulla vaikeuksia vastaanottaa tai antaa seksuaalista nautintoa? Koetko, että seksuaalisuutesi on kokonaan jähmettynyt kuoreensa, tai että se pyrkii ulos peräti aggressivisella tavalla?
- Onko sinulla vaikeuksia koskettaa muita lempeästi tai antaa muiden koskettaa itseäsi? Tuntuuko esimerkiksi halaaminen sinusta epämukavalta?
- Tuntuuko sinusta usein siltä, että kadotat yhteyden fyysiseen kehoosi, tai ettei fyysinen ponnistelu tuota sinulle minkäänlaista nautintoa?
- Onko sinulla erityisen matala libido tai vaikeuksia saavuttaa orgasmi tai erektio? (Poislukien fyysiset syyt.)
- Pakenetko ihmissuhteita fantasioihin? Korvaatko esimerkiksi parisuhteen fantasiasuhteilla tai pornografialla?
- Vaihtuvatko partnerisi usein sen sijaan, että rakentaisit pysyviä ihmissuhteita heistä kenenkään kanssa?
- Ahdistaako ajatus sitoutumisesta sinua?
- Pakenetko epämukavien tunteiden käsittelyä esimerkiksi syömällä tai turruttamalla itsesi viihteellä?
- Liittyykö lapsuuteesi jokin trauma (usein kolmen ja kahdeksan ikävuoden välillä)?
- Onko sinulla kroonisia ongelmia munuaisten ja virtsarakon kanssa? Kerääkö kehosi helposti nestettä?
- Tuntuuko kehosi jäykältä ja jännittyneeltä? Onko sinulla vaikeuksia rentoutua?
- Tuntuuko sinusta usein siltä, että haluaisit piiloutua ulkomaailmalta omiin fantasioihisi? Tai päin vastoin: Haetko jatkuvasti huomiota muilta, ikään kuin he voisivat täyttää sisäisen tyhjiösi? Onko huomionhakuisuutesi äärimmäisyyksiin menevää?
Mikäli vastasit myöntävästi useampaan yllä esitettyyn kysymykseen, saattaa sakraalichakrasi olla epätasapainossa. Mikäli sinulla on joitakin vakavampia oireita, kuten erektio-ongelmia tai nesteen kertymistä kehoon, tulisi fyysiset syyt tietysti sulkea pois lääkärin vastaanotolla. Alla kuvatut meditaatioharjoitukset onkin tarkoitettu itsehoidoksi lääketieteellisen hoidon lisäksi – ei koskaan sen sijasta. Tämän artikkelin neuvot vahvistavat ymmärrystämme omasta kehostamme, sekä vahvistavat itsetuntoa.
Tasapainoinen sakraalichakra
Tasapainoisen sakraalichakran energia virtaa vartalossamme vapaana ja virkistää sekä kehoa että mieltä. Sakraalichakran tasapaino tuntuu kehossa erityisesti terveenä seksuaalisena energiana, mutta sillä on monia muitakin vaikutustapoja. Yksi tärkeimmistä sakraalichakran osa-alueista on nimittäin myös äidinrakkaus ja hoivavietti. Tällaista rakastavaa ja hyväksyvää energiaa meistä jokainen tarvitsee luonnollisesti läpi elämänsä.
Siinä missä juurichakran tasolla kohtaamme itsemme, kohtaamme sakraalichakran avulla toisen ihmisen. Tasapainoisen sakraalichakran energia auttaa meitä hyväksymään muut, ja sekä antamaan että vastaanottamaan hellyyttä. Niinpä tasapainoinen sakraalichakra tukee meitä fyysisen kosketuksen ja läheisyyden rakentamisessa lähimmäisiimme.
Juttu jatkuu kuvan alla.
Sakraalichakra ja seksuaalisuus
Kun olemme sinut sakraalienergian kanssa, pystymme nauttimaan kosketuksesta ja läheisyydestä turvallisin mielin. Kykenemme tällöin myös paremmin ymmärtämään kumppanimme toiveita ja tarpeita, sekä miellyttämään rakastettuamme seksuaalisesti. Tasapainoinen sakraalichakra siirtää seksuaalisuutta enemmän kommunikaation tasolle ja ylipäätään vahvistaa intimiteettiä rakastavaisten välillä. Kumpikin osapuoli antaa ja saa.
Kun sakraalichakran energia pulppuaa vapaana, avautuu seksuaalisuuteemme myös hengellinen elementti. Havahdumme huomaamaan ne kosmiset ja karmiset rakkaudet ja ihmissuhteet, jotka liittyvät matkaamme tällä maapallolla sen fyysistä astetta korkeammalla tasolla. Saatamme kohdata ihmisiä, jotka sielumme tunnistaa – aivan kuin olisimme tunteneet heidät aina. Tällainen ihminen astuu elämääsi silloin kun olet siihen valmis.
Toisaalta yliaktiivinen sakraalichakra näyttäytyy usein hallitsemattomana seksuaalisena käyttäytymisenä ja kyvyttömyytenä kontrolloida kehon impulsseja. Tällöin sakraalichakra kompensoi esimerkiksi huonosti kehittynyttä solar plexus -chakraa, ja peilaa tunne-elämän vaikeuksia. Henkilö ei ehkä osaa käsitellä pettymystä tai hyväksyä edes kaikkein perustavanlaatuisimpia rakastetuksi tulemisen ja rakastamisen kokemuksia.
Käpertynyt tai aliaktiivinen sakraalichakra puolestaan voi ilmetä seksuaalisen haluttomuuden lisäksi sijaistoimintoina kuten ahmimisena, tai hyökkäävyytenä muita ihmisiä kohtaan (yliedustettu kurkkuchakra).
Sakraalichakra ja energian virtaaminen
Sakraalichakran voisi oikeastaan sanoa olevan kehomme yin ja yang. Kun hyväksymme ja opimme ymmärtämään sukupuolisuuttamme yleensä, energiatasomme harmonisoituu ja kohoaa. Se ei välttämättä tarkoita, että sinun pitäisi olla feminiini tai maskuliini sellaisella perinteisellä tavalla, jolla me yleensä nuo käsitteet ymmärrämme. Sakraalichakrassa sisäinen feminiini ja maskuliini sulautuvat yhteen, ja opimme ymmärtämään kumpiakin puolia itsessämme.
Sakraalichakra ja feminiini
Brenda Davies huomauttaa, että naisen seksuaalisuus on usein vahvasti kytköksissä hänen henkisyyteensä ja tunne-elämäänsä – kenties vahvemmin kuin miehen, jonka seksuaalisuus on alkujaan fyysisempää luontoa (kuuluuhan penis juurichakran alueelle). Sakraalichakraan liittyvät feminiinit ja maskuliinit energiat sekä niiden tasapainoinen virtaus eivät kuitenkaan liity pelkästään intiimiasioihin, vaan sisäiseen energiatasapainoomme ylipäätään.
Sakraalichakra ja maskuliini
Miehiselle osapuolelle sakraalichakran tasapainottaminen lupaa syvempiä ihmissuhteita sekä räjähtävää nautintoa, jonka intohimon kokeminen tunnetasolla takaa. Sisäinen feminiinin ja maskuliinin harmonia kehittyy meissä kaikissa sukupuoleen katsomatta, sekä riippumatta siitä onko meillä kumppania vai ei.
Sakraalichakra ja rakkaus
Kun kaksi ihmistä kohtaa ja rakastuu, sakraalichakra avautuu. Vaikka rakkauden kokemus itsessään kuuluu solar sydänchakran valtakuntaan, on rakkauden fyysisempi puoli sakraalichakran aluetta. Rakkauden alkuhuumassa sakraalichakra voi pyöriä hallitsemattomasti, jolloin omalle rakastetulle omistaudutaan täydellisesti ja seksuaalisuutta toteutetaan villisti. Vaikka huuma ajan myötä tasoittuu, jää intohimo kytemään suhteeseen kun kumpikin osapuoli on sinut itsensä ja sakraalienergiansa kanssa.
Sakraalichakran avaaminen
Varmista ennen chakratyöskentelyn aloittamista, että saat keskittyä harjoituksiin kaikessa rauhassa. Sakraalichakran energioiden työstäminen voi viedä aikaa. Voitkin palata harjoituksiin niin usein kuin haluat.
Tyhjennä aluksi mielesi päivän murheista ja käytännön asioista. Voit aloittaa työskentelyn vaikkapa tällä yksinkertaisella maadoittumisharjoituksella. Lisäksi voit pyhittää meditaatiotilasi tekemällä siitä erityisen kodikkaan. Sytytä tuoksukynttilä tai aseta lähettyvillesi jokin kristalli. Tai voit ihan hyvin vain asettua mukavaan asentoon ja tehdä harjoituksen – mitään ylimääräistä ei tarvita.
Jos näiden harjoitusten tekeminen on sinulle osa pidempiaikaista chakratyöskentelyä, voi olla hyvä kirjoittaa harjoitusten mukanaan tuomat ajatukset ja mielentilat muistiin. Palaa niihin kun taas seuraavan kerran aloitat työskentelyn.
Harjoitus 1: Antaudu tanssiin
Mieti sellaisia kappaleita tai sävellyksiä, joissa on mielestäsi hyvä flow. Valitse niiden joukosta sitten sellainen kappale, joka virtaa lempeästi ja muistuttaa sinua jollakin tapaa vedestä.
Mikäli et tähän hätään keksi sopivaa musiikkia, voit myös valita jonkin seuraavista kappaleista. Linkit avautuvat Youtube-videoihin omissa ikkunoissaan.
Laita musiikki soimaan ja asetu paikkaan, jossa voit liikkua vapaasti. Sulje silmäsi. Päästä kehosi rennoksi ja ala sitten liikkua pehmeästi musiikin tahdissa. Keinu puolelta toiselle. Tunnustele, onko kehossasi jäykkiä paikkoja. Tunne, millä tavalla juuri sinun kehosi haluaa liikkua. Nyt ei jaeta tyylipisteitä, joten voit hiljalleen päästää itsesi täysin vapaaksi. Anna energian ja musiikin virrata kehosi läpi. Ota askeleita. Pyöri. Anna liikkeen energisoida kehoasi. Anna tunteiden tulla ja mennä.
Anna sitten itsesi pikku hiljaa hukkua musiikkiin. On vain tämä hetki: sinun kehosi ja musiikki. Millään muulla ei ole nyt väliä. Liiku intuitiivisesti. Anna jäykkien paikkojesi rentoutua ja hukkua liikkeeseen. Jos sinun tekee mieli hyppiä tai pomppia, tee niin. Anna tanssin yltyä villiksi jos haluat. Kun musiikki loppuu, anna liikkeen lakata ja seiso hetki rauhassa paikoillasi. Miltä sinusta tuntuu nyt? Mitä kehossasi tapahtui? Vedä syvään henkeä ja avaa silmäsi kun olet valmis.
Mitä epämukavammalta tämä harjoitus sinusta tuntuu, sitä useammin sinun tulisi se tehdä! Tanssiminen on äärimmäisen hyvä tapa paitsi päästä kosketuksiin kehosi, myös tunteidesi kanssa. Ja lisäksi tanssista saa valtavasti energiaa.
On tärkeää, että saat olla tilassa täysin vapaasti, arvostelevia katseita vailla. Voit toki tehdä harjoituksen myös yhdessä kumppanisi tai ystäväsi kanssa – kunhan luotatte toisiinne ja voitte kumpikin olla täysin oma itsenne toistenne edessä.
Harjoitus 2: Puhdistava kylpy tai suihku
Valmistele itsellesi rentouttava kylpy tai suihku. Aseta ympärillesi kynttilöitä (turvallisiin paikkoihin) tai vaikkapa eteeristä öljyä diffuuseriin. Valitse ihanalta tuoksuva kylpyvaahto tai suihkugeeli äläkä pidä kylpemisen kanssa kiirettä.
Ajattele, kuinka vesi puhdistaa koko kehosi murheista ja vanhoista energioista. Vesi vie mukanaan kaiken sellaisen, mille sinulla ei enää ole käyttöä. Se vie mukanaan väsymyksen, stressin, pinttyneet ajatusmallit, toisten satuttavat sanat ja konfliktit. Et tarvitse niitä enää.
Pese itsesi huolellisesti, hellien kehoasi sormillasi ja käsilläsi. Pese kaikki ruumiinosasi rakastaen ja hyväksyen, kertoen itsellesi kuinka tärkeä olet. Sinulla on vain tämä yksi keho, joka ansaitsee kaiken rakkautesi ja hyväksyntäsi.
Tunne, kuinka lämmin vesi rentouttaa koko kehosi – kipeät niskat, jumiutuneen selän ja väsyneet jalat. Peseydy huolellisesti ja lempeästi – jokainen kehosi sopukka ansaitsee huomiosi. Kun olet valmis, kietoudu pehmoiseen ja lämpimään pyyhkeeseen tai kylpytakkiin, ja nauti lasillinen raikastavaa vettä tai höyryävää yrttiteetä.
Harjoitus 3: Meditatiivinen syöminen
Tämä harjoitus sopii erityisesti sinulle, joka olet kadottanut kosketuksesi sakraalichakraan ja sitä kautta fyysiseen nautintoon. Toisaalta tiedostava syöminen unohtuu helposti kiireessä ja stressissä keneltä tahansa – vedät ehkä nopeasti jonkin mikrolounaan koneen ääressä tai välipalan matkalla kaupasta kotiin.
Mieti ensin, millaisista ruoista ja juomista pidät eniten. Miltä ne tuntuvat suussa? Kuvittele jäätelön kylmyys tai kuohuviinin kuplinta kielelläsi. Miltä mieliruokasi maistuvat ja tuoksuvat? Pysähdy myös miettimään, mitkä ruoat tekisivät kehollesi erityisen hyvää juuri nyt. Kaipaatko tuoreita marjoja pitkän talven jälkeen? Yrttiteetä vatsaasi rauhoittamaan? Vai oletko kituuttanut salaatilla koko viikon vaikka oikeasti haluaisit tänään pitsaa?
Kun sitten syöt ja juot, rauhoitu askareen äärelle ja pysähdy todella arvostamaan tätä jokapäiväistä asiaa. Maista todella se ensimmäinen haarukallinen risottoa tai lusikallinen samettista keittoa. Älä hotki äläkä keskity samalla muuhun kuin kehosi ravitsemiseen. Jopa veden juomisella on tärkeä tehtävänsä kehomme virkistäjänä ja puhdistajana. Me vain usein unohdamme sen ja otamme ravinnonsaannin itsestäänselvyytenä.
Miltä ruoka oikeasti maistuu? Millaisia nyansseja suklaassa erottuu? Mitä mausteita päivälliseen on lisätty? Myös ruoan laittaminen voi olla meditatiivinen, rauhoittava kokemus. Opettele todella arvostamaan ravintoa ja sitä kautta kehoasi: Hyvinvointisi kannalta ei ole aivan yhdentekevää mitä suuhusi pistät – vaikka toki herkkuhetketkin kuuluvat tasapainoiseen elämään.
Meditaatio 1: Anteeksianto ja parantaminen
Valitse paikka, jossa sinua ei häiritä ainakaan tuntiin. Istu mukavasti tuolille tai lattialle, mutta pidä selkä suorassa.
Keskity aluksi hengitykseesi. Anna sen kulkea vaivatta sisään ja ulos samalla, kun hiljalleen rentoudut. Kaikki huolet ja negatiiviset ajatukset poistuvat uloshengityksen mukana, kun taas sisäänhengitys tuo mukanaan puhdasta ja rakastavaa energiaa. Hengitä syvään sisään ja ulos vähintään viiden minuutin ajan, vain omaan kehoosi keskittyen.
Kun olet täydellisen rentoutunut, palaa mielessäsi lapsuuteesi. Palaa hetkiin kolmen ja kahdeksan ikävuoden välillä. Mitä tahansa tuolloin tapahtuikin – Tiedä, että olet nyt selvinnyt siitä. Niinpä on aika päästää irti tuon ajan traumoista, ja parantaa lapsuudessa syntyneet haavat.
Kapaloi tuon ajan tapahtumat yhdeksi kääröksi, jonka nyt parannat. Sinun ei tarvitse muistella yksityiskohtia ellet halua. Muista kuitenkin se lapsi, joka tuolloin olit, ja kapaloi tuo lapsi rakkauteen ja valoon. Tunne sisälläsi ja sydämessäsi, kuinka hyväksyt ja suojelet tuota lasta.
Lähetä parantava anteeksiannon säde kaikkiin tuon ajan tapahtumiin ja kaikille ihmisille, jotka tuolloin olivat läsnä elämässäsi. Se mitä ikinä tapahtuikin, on ohitse. Se on annettu anteeksi. Anna parantavan valonsäteen loistaa ja laajentua kaikkien menneisyyden tapahtumien ylitse. Lähetä valoa, rakkautta ja parantavaa energiaa erityisesti sille lapselle, joka olit. Lähetä tuolle lapselle kaikki myötätuntosi, ymmärryksesi ja rakkautesi.
Mikäli olet siihen valmis, katso nyt tuon ajan tapahtumia henkisestä näkökulmasta. Ymmärrä, että ihmiset, jotka tuolloin olivat elämässi, toimivat omasta puutteellisesta ja vajavaisesta ymmärryksestään käsin. Kuten meistä jokainen, he kamppailivat omien demoniensa ja tuskansa kanssa. Mikäli siihen pystyt, lähetä heillekin nyt rakkautta ja anteeksiantoa. Kun olet valmis antamaan anteeksi, päästät samalla itsesi vapaaksi tuon ajan tapahtumista.
Päästä menneisyyden ihmiset menemään. Anna heille anteeksi. Käytä harjoituksen tähän vaiheeseen niin paljon aikaa kuin tarvitset. Mikäli sinusta tuntuu, että et vielä tällä kerralla voi päästää irti, voit palata harjoituksen tähän osaan myöhemmin. Älä pakota itseäsi.
Kun olet valmis, voit siirtyä harjoituksen kolmanteen vaiheeseen. Ymmärrä, että kaiken oli määrä tapahtua sinulle osana henkistä matkaasi ja kasvuasi ihmisenä. Korkeampi tietoisuus on ollut läsnä elämässäsi koko matkasi ajan.
Kaikella on syynsä ja sinä olet täällä oppimassa läksyjä matkallasi takaisin korkeampaan yhteyteen. Myös menneisyyden ihmiset ovat sattuneet tiellesi opettajina, vaikka kaikki opetukset eivät ole olleet miellyttäviä. Jos olet valmis, kiitä universumia näistä opetuksista ja lähetä kiitoksesi myös menneisyytesi ihmisille. Vapauta heidät karman painolastista, sillä nuo tapahtumat on nyt anteeksiannettu.
Tunnetko nyt, kuinka lapsi sisälläsi rauhoittuu? Kannat tuota lasta mukanasi aina. Kukaan ei voi enää vahingoittaa sinua.
Kun olet valmis, palaa hiljalleen todellisuuteen ympärilläsi. Tunne jalkasi lattiaa vasten. Tunne koko kehosi. Hengitä syvään sisään ja ulos ja avaa silmäsi. Syleile kehoasi ja venyttele. Kaikki on hyvin.
Meditaatio 2: Rakastavat olennot
Hengitä syvään sisään ja ulos. Sulje silmäsi. Rentoudu ja keskity kruunuchakraasi sekä sen energiaan. Anna sitten energian kulkea rauhallisesti otsachakran, kurkkuchakran, sydänchakran ja solar plexuksen kautta aina sakraalichakraan asti. Aisti sen sykkivä, virtaava oranssi valo.
Anna itsesi ihailla sakraalichakran valoliekkiä – kuinka se pyörii ja lepattaa, lämmittäen koko alavatsasi. Mene sisään tuohon valoon ja energiaan, syleile sitä ja anna sen levittäytyä kaikkialle sinuun.
Anna sitten oranssin valon ottaa sielusi mukaan virtaansa. Anna sen kuljettaa sinua. Näe sielusi silmin, kuinka siirryt sen mukana kauniin virran juurelle. Olet nyt yhtä virtaavan veden kanssa.
Anna virran kuljettaa sinua uusiin maisemiin. Minne sielusi sitten ikinä mieliikin. Tunne kuinka kevyt ja sulava myös kehosi on – aivan kuin se olisi painoton ja voisit kellua energian virrassa. Sinun kehosi on kuin vettä, ja se liikkuu pehmeästi, soljuen.
Tutkiskele maisemaa niin kauan kuin tahdot. Missä ja kuinka energiakehosi liikkuu? Tunne, kuinka oranssi valo kuljettaa sinut kauniisiin, rauhallisiin ja tyyniin paikkoihin virran varrella.
Tunne sitten, kuinka jotakin rakkaudellista lähestyy sinua kehosi oikealta puolelta. Katso sielusi silmin virran suuntaan ja näe, kuinka vedestä nousee täydellisen rakastava ja hyväksyvä olento. Aistit, kuinka voimakas ja elinvoimainen se on, ja kuinka paljon se rakastaa sinua. Tarkkaile kuinka se lähestyy sinua. Lähetä sille vastarakkautta. Tämä olento on sinun maskuliininen energiasi. Kun se tulee luoksesi, nauti siitä. Kosketa sitä ja toivota se tervetulleeksi. Ystävysty sen kanssa. Tunne ja koe sen kauneus, sen hyväntahtoisuus. Anna sen tulla vierellesi.
Tunne sitten, kuinka jotakin rakkaudellista lähestyy sinua kehosi vasemmalta puolelta. Katso sielusi silmin virran suuntaan ja näe, kuinka vedestä nousee täydellisen rakastava ja hyväksyvä, kaunis olento. Tämä on sinun feminiini energiasi. Anna sen lähestyä sinua ja lähetä sille itsekin rakkautta. Kun se tulee luoksesi, kosketa sitä ja toivota se tervetulleeksi. Anna sen tulla vierellesi ja syleile sitä.
Kun kummatkin olennot ovat vierelläsi, ne antautuvat tanssiin keskenään. Näe, kuinka ne koskettavat toisiaan ja yhtyvät tanssin pyörteisiin, välillä erkaantuen ja välillä yhdistyen taas. Näe, kuinka täydellisesti ne sopivat yhteen, ja kuinka rakastavasti ne sulautuvat toisiinsa. Tunne, kuinka ne rakastavat toisiaan, ja kuinka ne rakastavat sinua. Tunnetko, kuinka nämä olennot ovat syntyneet ilosta ja kuinka harmoniassa ne ovat keskenään?
Olennot kutsuvat sinut tanssiin kanssaan. Hyväksy kutsu. Tanssitte kaikki yhdessä ja sinä tunnet olosi voimakkaaksi ja rakastetuksi. Tunnet olosi kokonaiseksi ja kauniiksi. Nauti tanssista.
Tunne sitten, kuinka näiden ylväiden olentojen rakastava energia syleilee ja huuhtelee koko kehoasi. Veden energia huuhtoo kaikki kudoksesi ja verenkiertosi. Se puhdistaa sinut päästä varpaisiin, lihaksista elimiin. Anna itsesi vastaanottaa tuo puhdas ja pyyteetön energia ja rakkaus. Anna sen parantaa ja ravita sinua.
Anna itsesi sitten hiljalleen palata sakraalivirran juurelta takaisin. Pidä silti kiinni oranssista liekistä, joka nyt on sisälläsi ja tuo sinulle harmoniaa. Valon hehku tuo sinut takaisin omaan kehoosi sakraalichakrasi kautta. Pidä silmäsi edelleen suljettuina. Tunne kehosi lämpö. Tunne, kuinka olet jalkapohjistasi yhteydessä maahan. Syleile itseäsi.
Kun olet valmis, hengitä syvään ja avaa silmäsi. Venyttele nautinnollisesti. Juo lasillinen vettä. Halutessasi voit kirjoittaa muistiin, millaisia tuntemuksia harjoitusten tekeminen sinussa herätti. Miltä maskuliinisen ja feminiinin energian kanssa työskentely tuntui?
Lisää lukemista
Seuraavat chakra-artikkelit julkaistaan tällä nettisivulla tulevien viikkojen kuluessa. Lisäksi suosittelen Brenda Daviesin teosta The Seven Healing Chakras – Unlocking Your Body’s Energy Centers.