Kiinalainen Horoskooppi 2021 -Härän vuosi

Kiinalainen uusi vuosi alkaa tänä vuonna helmikuun 12. päivä ja jatkuu aina 31.01.2022 asti. Luvassa on metallihärän vuosi, joka seuraa metallirotan vuotta. Härkä on järjestyksessä toinen kiinalaisen eläinradan merkeistä, joten elämme edelleen metallisyklin alkua.

Kiinalaisia horoskooppimerkkejä on kaksitoista, ja ne ovat rotta, härkä, tiikeri, jänis, lohikäärme, käärme, hevonen, vuohi, apina, kukko, koira sekä sika. Alkava härän vuosi on jokaiselle horoskooppimerkille erilainen. Tähtimerkistäsi riippuu, vaikuttavatko härän energiat kuhunkin elämäsi osa-alueeseen suotuisasti vai haastavasti. Jotkin vuoden teemoista ovat kuitenkin kaikille merkeille yhteisiä.

Härän vuosi 2021 – Kuri ja järjestys kunniaan

Yleisesti ottaen metallihärän vuosi 2021 lupailee onnea ja menestystä ihmissuhteisiin kaikille horoskooppimerkeille. Vuoden teemat ovat työnteko sekä siitä palkitseminen. Se, mihin keskityt, lisääntyy. Lisäksi monet tähtimerkit joutuvat kosketuksiin vanhan karman kanssa – menneisyydestä kumpuavat teemat saavat tänä vuonna sovituksensa.

Härkä tunnetaan kiinalaisessa horoskoopissa kovana työmiehenä, joka ponnistelee lakkaamatta päämääränsä saavuttamiseksi. Se tarkoittaa, että härän energia siivittää tänä vuonna myös muitakin horoskooppimerkkejä voittoisia tuloksia kohti. Menestys seuraa vääjäämättä nyt niitä, jotka ottavat ohjakset omiin käsiinsä. Nyt jos koskaan on nimittäin aika tarttua tilaisuuteen. Älä luovuta!

Kiinalainen horoskooppi kytkeytyy aina myös yhteen feng shui -periaatteiden kanssa. Vuoden yin-energia on kohtuullisen hallitsevaa, mikä on omiaan hidastamaan tuloksien ilmenemistä. Yinin passiivisuus ei kuitenkaan kokonaan estä menestystä vaan ainoastaan viivyttää sitä. Oma ahkeruutesi takaa, että voit vuoden lopussa maistaa menestyksen makeaa satoa.

Metallihärän vuonna kaikkien horoskooppimerkkien yleinen onnenväri on valkoinen. Muista myös feng shuin onnekkaat värit vihreä ja keltainen, joista etenkin jälkimmäinen edesauttaa taloudellista menestystä. Myös metalliasusteet aktivoivat onnea ja tuovat hyvää mieltä ja lämmintä energiaa kantajalleen.

Muita kaikkiin horoskooppimerkkeihin päteviä neuvoja tänä vuonna:

  • Säästä rahaa. 2021 on hyvä vuosi laittaa vähän ylimääräistä sukan varteen tai aloittaa sijoittaminen.
  • Keskity perheeseen ja läheisten ihmisten hyvinvointiin. Houkutus humputteluun ja revittelyyn saattaa kasvaa suureksi, mutta kuten yllä mainitiin, tänä vuonna kärsivälliset ja työteliäät ihmiset palkitaan. Jaksa vielä hetki. Parempaa on tulossa.
  • Härän vuosi 2021 on sovittelun ja ongelmanratkaisun vuosi. Asiat järjestyvät lopulta, mutta sinun pitää itse olla aktiivinen vaikeuksien selvittelyssä, koska yin-energia painaa asioita alaspäin ja hidastaa ratkaisujen syntymistä.

Onnekkaat horoskooppimerkit 2021

Tänä vuonna rotta, käärme, hevonen, apina ja sika ovat erityisen onnekkaita. Rotan optimismi on huipussaan ja poikii hyviä sosiaalisia suhteita ja uusia kontakteja. Käärme ja apina puolestaan ovat perimmäisten asioiden äärellä, ja löytävät vastauksia elämän olennaisiin kysymyksiin. Käärme myös inspiroi tänä vuonna muita saavuttamaan unelmansa. Apina löytää tasapainon ja ottaa vihdoin askeleen oikealle polulle pitkän hapuilujakson päätteeksi. Niinpä hänkin pystyy auttamaan myös muita. Ylipäätään apinan tulisi kääntää katsettaan muihin ihmisiin oman navan tuijottelun sijasta, sillä se tekee hänet lopulta onnelliseksi.

Sekä rotasta että käärmeestä saattaa tänä vuonna tuntua siltä, että heidän toiveitaan kuullaan juuri oikealla hetkellä, ja asiat asettuvat mallikkaasti uomiinsa. Jopa sellaiset asiat, jotka viime vuonna menivät päin mäntyä, alkavat tänä vuonna luistaa.

Hevonen tuntee vuonna 2021 itsensä itsevarmaksi ja energiseksi. Muut ihmiset auttavat häntä mielellään, ja asiat etenevät suunnitelmien mukaan. Mikäli hevosella on ollut luottamuspulaa muihin ihmisiin, alkavat myös ihmissuhteet tänä vuonna jälleen kukoistaa.

Entäpäs sitten sika? Vuodesta on tulossa loistava erityisesti taloudellisesti, joten tartu tilaisuuteen! Nyt on aika lakata vatvomasta ja viivyttelemstä. Siirry vihdoin toteutusvaiheeseen. Raha tulee luoksesi vaivatta, ja sinulla on onnea myös investoinneissa. Härän tähtimerkin energia on nyt todellakin puolellasi, joten ota siitä kaikki irti.

Kuuluisia härän vuonna syntyneitä henkilöitä ovat esimerkiksi Napoleon, Walt Disney, Barack Obama, Prinsessa Diana, Richard Gere sekä George Clooney.

Alla kerrotaan kunkin horoskooppimerkin ennusteet vuodelle 2021.

Vuosi 2021 rotta

Vuosi 2021 enteilee rotalle aluksi jonkinlaista välitilassa oloa. Sitä seuraa muodonmuutos. Erityisen onnekkaita kuukausia sinulle ovat tänä vuonna maaliskuu ja syyskuu. Uusi suunta alkaa löytyä toukokuun tienoilla, ja se voi liittyä esimerkiksi uraan.

Uusi vuosi tuo tullessaan myös sielunkumppanin. Se ei välttämättä tarkoita uutta parisuhdetta, vaan saatat esimerkiksi lähentyä jälleen jonkun vanhan ystäväsi kanssa.

Sosiaalinen ja iloinen rotta oppii tänä vuonna lisää juuri erityisesti ihmissuhteista. Alla rotan horoskooppi 2021 osa-alueittain.

Rotta ja rakkaus 2021

Sinulla on tänä vuonna onnea rakkaudessa. Oletko parisuhteessa? Vuosi tulee olemaan seesteinen ja onnellinen. Erityisesti vuoden alkupuolisko on rakkaudentäyteinen. Muista kuitenkin olla kiitollinen siitä, mikä parisuhteessasi on hyvin, ja vaalia sitä.

Oletko sinkku? Kärsivällisyyttä! Vuoden alkupuolisko tulee olemaan hiljainen, mutta vuoden loppua kohti tahti kiihtyy. Luvassa on huumaa ja intohimoa aina vuoden 2022 alkupuoliskon loppuun.

Sinulle sopivia horoskooppimerkkejä ovat apina ja lohikäärme. Tämä pätee rakkauden lisäksi myös bisneksiin ja ystävyyteen. Kaikkein huonoiten sinulle soveltuu kumppaniksi hevonen, jonka kanssa sinulla ei ole paljoakaan yhteistä.

Rotta ja raha 2021

Keskity tänä vuonna uraasi. Ehkä jopa pieni riskinotto kannattaa. Varo kuitenkin uhkapelejä ja riskisijoituksia etenkin vuoden loppua kohti. Äläkä varsinkaan pelaile rahojasi kasinolla.

Rotta on tänä vuonna taloudellisesti melkoisen onnekas olento, joskin enteissä siintää myös jonkin verran sekaannusta. Kommunikoi selkeästi. Älä kaartele. Aiheutat itsellesi vain hallaa kaunistelemalla totuutta. Keskity tekemään niitä asioita, jotka osaat hyvin, ja hakeudu sellaisten ihmisten pariin, jotka pitävät sinusta.

Rotta ja terveys 2021

Ylipäätään tänä vuonna olet hyvässä kunnossa. Kuuntele kuitenkin tarkkaan kehosi viestejä: Kiinalaisista horoskooppimerkeistä juuri rotan tulisi reagoida herkästi vartalonsa pienimpäänkin reistailuun. Näitä ovat tyypillisesti erilaiset ruoansulatusvaivat sekä muut stressin aiheuttamat oireet. Rotan olisikin hyvä tehdä säännöllisesti rentoutumisharjoituksia tai meditoida.

Rotan vuosi 2021 pähkinänkuoressa

Tammikuu ja helmikuu ovat rotalle seesteistä aikaa. Mikäli olet parisuhteessa, on sinulle tiedossa romantiikkaa ja lämpöisiä koti-iltoja. Raha-asiat pysyvät tasaisina. Maaliskuussa hyvä onni jatkuu, ja joitakin uusia mahdollisuuksia voi avautua sinulle.

Huhtikuussa tunnet itsesi vahvaksi ja rohkeaksi. Anna mennä. Toukokuussa voit rauhoittua miettimään elämäsi suuntaa pidemmällä tähtäimellä. Kesäkuussa saat päätöksiisi tukea myös ystäviltäsi ja joltakulta yllättävältä taholta.

Keskity heinäkuussa petraamaan kommunikaatiotaitojasi. Kuuntele, mitä läheisilläsi on sinulle sanottavana. Jatka samalla linjalla elokuussa, kun tiellesi osuu esteitä. Luota itseesi niin asiat järjestyvät parhain päin.

Syyskuussa ponnistelusi alkavat kantaa hedelmää. Jokin unelmasi toteutuu, mikä kohentaa mielialaasi huomattavasti.

Lokakuussa sinua kehotetaan ottamaan aikaa itsellesi ja lepäämään. Keskity siihen, mitä todella itse haluat. Pieni hemmottelukin olisi paikallaan. Huilaa nyt, sillä marraskuussa et välttämättä ehdi – ja itsesi laiminlyöminen tulee tuolloin kostautumaan.

Joulukuussa saattaa siintää jokunen konflikti. Muista, että läheisesi tahtovat sinulle hyvää. Kuuntele heitä avoimin mielin ja osoita, että arvostat heitä.

  • Onnenvärit: Keltainen ja ruskea.
  • Onnennumerot: viisi ja seitsemän.
  • Parhaat kuukaudet 2021: maaliskuu ja syyskuu.

Härän horoskooppi 2021

Härän vuosi 2021 tulee kaikkiaan olemaan leppoisa. Erityisesti raha- ja rakkausasiat sujuvat hienosti painollaan. Saatat joutua käymään läpi jonkinverran henkilökohtaisia asioita, jotka liittyvät omaan persoonaasi ja uraasi – palvelevatko vanhat valintasi enää kehitystäsi? Yleisesti ottaen vuosi tulee kuitenkin olemaan seesteinen, eikä pohdintoihisi liity suurempaa draamaa. Vanhan voi kyseenalaistaa ilman mittavaa kriisiäkin.

Aseta itsellesi selkeät tavoitteet, jotka pystyt myös saavuttamaan. Tee töitä hyvinvointisi eteen, sillä se palkitaan ennen pitkää.

Härkä ja rakkaus

Tänä vuonna tähtien sijainnit ovat otolliset uuden rakkauden löytymiselle. Ylipäätään rakkausasiat sujuvat hyvin myös pitkäaikaisemman partnerin kanssa – jopa lapsionnea lupaillaan härälle tänä vuonna. Parhaat kumppanit sinulle ovat kukko ja käärme. Sama pätee bisneksiin.

Et sovi kovinkaan hyvin yhteen vuohen kanssa, vaikka teillä onkin yhteisiä kiinnostuksenkohteita. Erilaiset elämäntavat ja tulevaisuudensuunnitelmat vain repivät teitä erilleen, mikä pidemmän päälle voi osoittautua raastavaksi.

Härkä ja terveys

Terveytesi on tänä vuonna kuin rautaa. Kiinnitä kuitenkin erityishuomiota hengitystieoireisiin, vastaongelmiin, sekä alakuloisuuteen, jotta pysyisit kunnossa myös jatkossa.

Härkä ja raha

Työtä, työtä ja työtä! Nyt kannattaa lopettaa vitkuttelu ja tekosyiden keksiminen. Ahkerat palkitaan vuoden loppua kohti, joten kuuluthan sinäkin heihin?

Mikäli havittelet laajempaa tunnustusta tai paikkaasi julkisuudessa – nyt on sen aika. Tuo uudet ideasi esiin ja lähde rohkeasti tavoittelemaan villeimpiäkin unelmiasi. Päättäväisyydestäsi on tänä vuonna hyötyä, joskin pieni varoituksen sana: Älä jää jankkaamaan asioista. Tiedäthän, että olet joskus vähän liian itsepäinen?

Menestyt tänä vuonna myös luomalla uusia ihmissuhteita ja pitämällä yllä vanhoja.

Härän vuosi 2021 pähkinänkuoressa

Vuosi alkaa vauhdikkaasti, ja tuntuu siltä, että sinulla on jatkuvasti jotakin tekemistä. Helmikuussa pitää edelleen kiirettä, erityisesti työasioissa, mikäli olet työelämässä. Yritä hengähtää välillä mahdollisuuksien mukaan.

Muista maaliskuussa, että myös läheisilläsi on omia projekteja, sekä sellaisia asioita, joita he haluavat elämässään muuttaa. Tue heitä tarvittaessa. Samoin huhtikuu on ihmissuhteiden aikaa: Anna huomiota perheellesi ja rakkauselämällesi. Saat siitä moninverroin energiaa ja iloa. Uusi rakkauskin saattaa nyt orastaa.

Pidä toukokuussa matalaa profiilia äläkä tee kovin isoja päätöksiä. Tulet huomaamaan, että faktat muuttuvat matkan varrella. Keräile myös voimia kesä- ja heinäkuun koitoksia varten.

Kesäkuu ja heinäkuu ovat ehkä härälle vuoden 2021 hankalimmat kuukaudet. Muista lepo ja terveelliset elintavat, vaikka houkutus herkutteluun ja juhlimiseen saattaisikin kasvaa suureksi. Heinäkuu saattaa myös sysätä alulle jotakin aivan uutta, eikä tätä muutosta tulisi pelätä.

Elokuussa tapaat uusia ihmisiä ja terveydentilasi sallii pienet lepsuilutkin, kunhan vain olet muistanut pysyä tasapainossa aikaisemmin. Syyskuu tulee sinetöimään uuden polkusi. Ei ole syytä olla hermostunut, sillä kaikki tulee menemään hyvin.

Lokakuu on härälle erityisen tärkeä kuukausi. Se on henkisen kasvun ja heräämisen aikaa. Hyväksy menneisyyden virheet. Anna anteeksi itsellesi ja muille. Sinun on vihdoin aika siirtyä eteenpäin polullasi. Älä pelkää negatiivista, älä pelkää pimeää. Sinä selvitä kaikesta eikä sinulle anneta enempää kuin se, minkä jaksat kantaa. Tutustu itseesi uudelleen.

Lepäile marraskuussa. Jos sinulle tarjoutuu mahdollisuus pieneen lomaan, käytä tilaisuus hyväksesi.

Hoida joulukuussa alta pois kaikki rästihommat, joita et vuoden vilinässä ja hulinassa ehtinyt. Kiität itseäsi myöhemmin.

  • Onnenvärit: Vihreä ja sininen.
  • Onnennumerot: kahdeksan ja yhdeksän.
  • Parhaat kuukaudet: Huhtikuu ja elokuu.

Tiikerin horoskooppi 2021

Vuosi 2021 on tiikerille henkisen kehityksen, vaurauden ja ymmärryksen vuosi, joka ohjaa sinut kohti parempia elintapoja. Oivallat myös uutta itsestäsi sekä ympäröivästä maailmasta.

Anna aikaa ja rakkautta läheisillesi. Huomaat myös, että sinusta tulee vuoden kuluessa sosiaalisesti taitavampi.

Tiikeri ja raha

Vaikka vuosi tuo mukanaan uusia projekteja, saatat kärsiä ideoiden puutteesta. Mikäli työpaikan vaihto on mielessäsi, on kesäkuu paras aika muutokselle.

Huolehdi siitä, että vuonna 2020 mahdollisesti keräämäsi velat ja luotot pysyvät kurissa tänä vuonna. Maksa rästit tunnollisesti pois, ja keskity pitkän tähtäimen säästösuunnitelmiin taloudellisen tilanteesi turvaamiseksi. On todella tärkeää välttää tuhlailua tänä vuonna, jotta lyhytnäköisyytesi ei kostautuisi myöhemmin. Näin luot perustan tulevaisuutesi vaurastumiselle.

Mikäli kodin remontti tai uusi sisustus on käynyt mielessäsi, on vuosi 2021 hyvää aikaa budjetoida ja toteuttaa suunnitelma. Sen sijaan rahan käyttöä yltiöpäiseen matkusteluun tulisi välttää, vaikka se houkuttelisi pitkän kotonanyhväämisjakson jälkeen.

Tiikeri ja rakkaus

Hyviä uutisia! Tiikerillä on rakkauden suhteen kissanpäivät koko 2021 ajan. Olitpa sitten parisuhteessa tai sinkku, näyttäytyy koko vuosi helmikuusta lähtien sinulle suotuisana.

Sinkkutiikereillä on paljon mahdollisuuksia löytää uusi rakkaus, joskin sinun tulisi vuoden alkupuoliskolla olla hiukan varuillasi. Ne parhaat tyypit astuvat nimittäin elämääsi vasta toukokuusta lähtien.

Olet saattanut saada viime vuonna rakkausrintamalla takkiin. Se on kasvattanut sinua ja kehittänyt intuitiotasi. Luota sisäiseen ääneesi. Mikäli jokin tuntuu väärältä, vaikka kaikki olisi päällisin puolin hyvin, löytyy pinnan alta jotakin epämiellyttävää.

Naimisissa olevien tiikerien liittoihin ilmaantuu jonkin verran haasteita, vaikka vuosi on silti hyvä esimerkiksi lapsen hankkimiseen.

Tiikeri sopii parhaiten yhteen energisen hevosen ja uskollisen koiran kanssa. Huonoin kumppani sinulle on apina, ja vaatiikin rutkasti töitä saada suhde toiminaan. Teillä ei nimittäin tunnu luonnostaan olevan kunnioitusta ja luottamusta toisiinne.

Tiikeri ja terveys

Olet tänä vuonna täynnä energiaa! Saat paljon aikaan ja menestyt projekteissasi. Malttia kuitenkin: teethän asiat huolellisesti ja yksi kerrallaan. Näin vältät ajamasta itseäsi hermoromahduksen partaalle kun aina pitäisi muka saavuttaa enemmän ja enemmän.

Liikunta auttaa tasapainottamaan oloasi. Se saa työnteonkin rullaamaan paremmin ja vapauttaa mielesi uusille ideoille. Muistathan myös varata aikaa rentoutumiselle ja oleilulle. Ajoittaisessa löhöilyssä ei ole mitään pahaa.

Pysyt hyvässä kunnossa psyykkisesti kun et tänä vuonna lähde mukaan ihmissuhdedraamoihin. Jätä juorut, riidat ja kaikenlaiset turhat konfliktitilanteet omaan arvoonsa. Sinä olet menossa eteenpäin niin henkisesti että taloudellisesti, joten kaikenlainen vanhoissa ja negatiivisissa energioissa rypeminen on nyt aivan turhaa. Keskity itsesi kehittämiseen.

Tiikerin vuosi 2021 pähkinänkuoressa

Tammikuu jumittaa osaltasi vielä vanhoissa energioissa. Pidä matalaa profiilia ja kerää voimia uuteen.

Helmikuussa asiat rullaavat mallikkaasti ja voit esimerkiksi aloittaa uuden harrastuksen. Saatat myös huomata, että jokin ihmissuhde on tulossa tiensä päähän. Vältä silti turhia riitoja ja energiasi hukkaamista kinasteluun.

Kiinnitä maaliskuussa erityistä huomiota terveyteesi, vaikka vuosi muuten näyttäytyykin sinulle terveyden osalta hyvin suotuisana.

Huhtikuussa palapelin palaset alkavat vihdoin loksahdella paikoilleen. Mikään ei voi pysäyttää sinua nyt, joten mene täysillä unelmiasi kohti. Sinulla on energiaa ratkoa monta pulmaa.

Toukokuussa suotuisat tuulet puhaltavat edelleen, ja sinulla on onnea erityisesti työ- ja rakkauselämässä. Työpaikaltasi löytyy sellaisiakin henkilöitä, jotka eivät ole puolellasi ja kadehtivat sinua onnistumisistasi. Välttele tällaista negatiivista energiaa.

Kesäkuu on tiikerille kaikin puolin mukava ja rento kuukausi. Tapaat uusia ihmisiä ja keräät voimia vuoden loppupuoliskoa varten. Heinäkuussa puolestaan on aika kääntää katse sisäänpäin ja miettiä, miksi haluat aina todistaa muille ihmisille jotakin. Riittäähän, kun itse tiedät, kuka olet.

Elokuu on sinulle haaveiden aikaa. Uusi, ihana ihmissuhde tai unelmiesi koti saattavat tässä kuussa vihdoinkin manifestoitua.

Syyskuu ja lokakuu ovat hieman hiljaisempia, ja saatat jopa niin sanotusti tipahtaa unelmiesi pilvilinnoista takaisin maan päälle. Paluu arkeen kestää kuitenkin vain hetken, sillä marraskuussa rakkauselämässäsi alkaa aivan erityisen upea jakso.

Joulukuu on työn aikaa, ja saatatkin tuntea itsesi voimattomaksi ja väsyneeksi. Huolehdi riittävästä unesta, terveellisestä ravinnosta ja kunnollisesta palautumisesta stressaavien tilanteiden tai urheilusuoritusten jälkeen.

  • Onnenvärit: Hopea ja valkoinen.
  • Onnennumerot: kuusi ja yhdeksän.
  • Onnekkaat kuukaudet: Kesäkuu, elokuu ja marraskuu.

Vuosi 2021 jänis

Jäniksen vuosi 2021 alkaa suotuisissa merkeissä. Tähdet lupailevat sinulle intohimoa, rakkautta, elämäniloa ja lämpöä. Vuoden tärkeimmät teemat ovat rakkaus sekä ihmissuhteet. Myös perheenlisäys saattaa tulla ajankohtaiseksi, mikäli olet siihen sopivassa iässä.

Tänä vuonna sinua kehotetaan myös nauttimaan elämästäsi täysin rinnoin – jopa rahanpuutteesta huolimatta. Hyödynnä kekseliäät tavat pitää hauskaa pienemmälläkin budjetilla.

Ylipäätään uusi vuosi tulee olemaan horoskooppimerkillesi suotuisa erityisesti kesäkuusta lähtien.

Jänis ja raha

Usko itseesi ja astu estradille: Sinä olet elämäsi päähenkilö eikä sinun tarvitse tyytyä sivurooleihin. Älä kuitenkaan jää jumittamaan konfliktitilanteisiin vain siksi, että olet itsepäinen. Se haittaa uraasi ja raha-asioitasi pitkällä tähtäimellä. Erottele jyvät akanoista ja hyvät ideat huonoista.

Jäniksillä on myös taipumusta perfektionismiin. Hyväksy, että joskus on tärkeämpää vain saada jokin asia valmiiksi eikä nyhvätä sen parissa kuukausitolkulla.

Kaikkiaan vuoden saldo tulee rahan osalta olemaan positiivinen, vaikka haasteita mahtuukin matkan varrelle. Menestyt erityisesti luovilla aloilla ja taideprojekteissa, mikäli sellaiset kiinnostavat sinua.

Jänis ja rakkaus

Vuoden ensimmäinen kolmannes tulee olemaan jokseenkin haasteellinen. Se on kuitenkin hyvä juttu, sillä se sysää sinua rakkauselämässäsi aivan uusille radoille. Selätät ongelmat lopulta ja selviydyt niistä ulos entistä vahvempana ja viisaampana.

Vuoden toinen puolikas tulee olemaan seesteinen sekä rakkauden ja erotiikan täyteinen. Aivan uudenlainen intohimo astuu elämääsi. Vuoden toinen puolisko on hyvää aikaa myös perheen perustamiselle.

Sovit parhaiten yhteen sinua ymmärtävän vuohen sekä kekseliään sian kanssa. Sika sopii sinulle myös erityisen hyvin bisneskumppaniksi.

Jänis ja terveys

Kiinnitä erityistä huomiota terveyteesi tänä vuonna. Eritoten stressi on sinulle nyt vahingollista, joten opettele päästelemään höyryjä ulos ennen kun sinulla keittää yli. Esimerkiksi kunnon hikijumppa tai salilla rehkiminen auttaa sinua keskittymään ja helpottaa mielikuvituksesi puhkeamista kukkaansa.

Jäniksen vuosi 2021 pähkinänkuoressa

Pysy valppaana tammikuussa! Polullesi osuu uusia mahdollisuuksia.

Helmikuussa jotkut ihmissuhteesi joutuvat koetukselle. On mahdollista, että joudut päästämään irti joistakin vanhoista kumppanuuksista, jotka eivät enää palvele kumpaakaan osapuolta. Olet kasvanut ihmisenä. Siksi sinun tulisi valita seurasi jatkossa paremmin.

Maaliskuussa haasteet ihmissuhteissa jatkuvat, mutta asiat järjestyvät lopulta parhain päin – olipa lopputulos sitten mikä tahansa. Töissä menee hyvin.

Keskity huhtikuussa latailemaan akkujasi. Kiinnitä huomiota ruokavalioosi saavuttaaksesi jälleen hyvän tasapainon kehossasi.

Toukokuussa päästät vihdoin lopullisesti irti vanhoista asioista. Myös luovuutesi on huipussaan.

Kesäkuu ja heinäkuu ovat jänishenkilölle onnekasta ja onnellista aikaa. Unelmat täyttyvät ja rahatilanteesi kohentuu. Sinkkujänis saattaa heinäkuussa löytää uuden rakkauden. Varatulla puolestaan on lapsionnea. Saatat myös löytää uuden työpaikan – ylipäätään tämä jakso on hyvää aikaa kaikenlaisille uusille projekteille.

Mahdollisuuksien aika jatkuu sekä elokuussa että syyskuussa, kun esimerkiksi matkustelu tulee ajankohtaiseksi. Varo kuitenkin syyskuun loppupuoliskolla uppoutumasta liikaa johonkin uuten projektiin niin, että ummistat silmäsi joltakin tärkeältä. Ympärilläsi tapahtuu nyt paljon asioita.

Kiinnitä lokakuussa huomiota sinua vaivaaviin menneisyyden teemoihin. Et voi enää lykätä niiden kohtaamista. Hyödyt tällä jaksolla itsesi tutkiskelusta.

Marraskuu ja joulukuu ovat jälleen sinulle kukoistuksen aikaa. Sinulla on paljon mahdollisuuksia loistaa esimerkiksi työelämässä, joten tartu kohdallesi osuviin tilaisuuksiin. Onnesi huipentuu joulukuussa ja manifestoituu myös taloudellisesti.

  • Onnenvärit: Sininen ja hopea.
  • Onnennumerot: kaksi ja kahdeksan.
  • Onnekkaat kuukaudet: Heinäkuu ja joulukuu.

Vuosi 2021 lohikäärme

Lohikäärmeen vuosi 2021 tulee olemaan varsin onnekas, mutta myös työn- ja velvollisuuksien täyteinen. On tärkeää, että pidät itsellesi kuria, etkä päästä itseäsi lipsumaan tavoitteistasi tänä vuonna. Näin saat vuodesta irti ne asiat, joita tähdet sinulle parhaimmillaan lupailevat.

Lohikäärmeen tähtimerkki symboloi kunniallisuutta, onnea ja voimaa. Olet ylevä henkilö, jolla on mahdollisuudet saavuttaa elämässäsi kaikki mitä haluat. Etenkin metallihärän vuosi 2021 on otollista aikaa unelmiesi toteutumiselle, mutta kaikki on sinusta kiinni. Mitään ei nimittäin juuri nyt tarjoilla hopealautasella: Vain ahkerat palkitaan.

Lohikäärme ja raha

Vuosi 2021 lupailee lohikäärmeelle onnea työasioissa ja uralla. Menestyt lähes kaikessa mihin ryhdyt – etenkin jos olet markkinointi- tai myyntityössä. Luo tänä vuonna suhteita myös ulkomaille, ja ota uudet haasteet uteliaisuudella vastaan. Erityisesti analyyttiset kykysi ovat huipussaan.

Menestys ei välttämättä tänä vuonna vielä näyttäydy taloudellisesti. Pidä siis pää kylmänä äläkä hassaa rahojasi turhuuksiin. Maaliskuusta toukokuuhun on rahallisesti hyvä jakso, jonka aikana kannattaa tehdä suuremmat (pakolliset) hankinnat.

Lohikäärme ja rakkaus

Tänä vuonna rakkauselämässäsi ei ole luvassa suurempia yllätyksiä. Energiat keskittyvät muualle. Muista tehdä kompromisseja toukokuussa, kun joudut törmäyskurssille rakkaasi kanssa. Se poikii parhaimmillaan perheonnea myöhemmin.

Lohikäärme sopii parhaiten yhteen leikkisän apinan ja sosiaalisen rotan kanssa. Vuonna 2021 et tule toimeen koirahenkilön kanssa – etenkään jos hän pyrkii rajoittamaan tekemisiäsi. Itsenäinen lohikäärme tarvitsee paljon tilaa ympärilleen sekä fyysisesti että henkisesti. Tämä vahvistaa luovuuttasi ja takaa menestyksesi.

Lohikäärme ja terveys

Vuosi alkaa lupaavasti. Tunnet olevasi elämäsi kunnossa. Pidä kuitenkin välillä paussia ja muista huilata, jottei liika rehkiminen kostautuisi myöhemmin. Etenkin huhtikuusta alkaen sinun tulee kiinnittää huomiota riittävään lepoon sekä terveelliseen ruokavalioon.

Muista helliä itseäsi pienillä irtiotoilla arjesta. Matkailu – vaikkapa ihan kotiseudullakin – voi olla äärimmäisen rentouttavaa kun sinulla on mukanasi hyvää seuraa. Nauti luonnon kauneudesta ja puhtaudesta.

Lohikäärmeen vuosi 2021 pähkinänkuoressa

Keskity tammikuussa perheasioihin välttääksesi konflikteja myöhemmin. Saat siitä kiitosta helmikuussa, kun tarvitset tukea läheisiltäsi. Helmikuu on sinulle uusien ideoiden aikaa niin työasioissa kuin kotona, ja löydät silloin monia uusia ratkaisuja vanhoihin ongelmiin.

Käännä katse sisällesi maaliskuussa. On aika edetä henkisellä polullasi. Kiinnitä lisäksi huomiota terveelliseen ruokavalioon ja riittävään uneen tässä kuussa, jotta huhtikuu ei menisi sairastaessa.

Toukokuu saattaa tuoda mukanaan joitakin konflikteja työpaikalla. Hoida työsi kunnialla äläkä puhu sivu suusi asioissa, jotka voisivat saattaa sinut huonoon valoon.

Kesäkuussa etsit jälleen paikkaasi ja kyseenalaistat asioita. On aika tehdä joitakin valintoja – et voi sanoa kaikelle ”kyllä” mikäli haluat menestyä. Mitä sinä todella haluat? Millaisia ihmissuhteita haluat vaalia?

Heinäkuu on lohikäärmeelle onnen ja inspiraation aikaa. Kesäkuun pohdinnat ja päätökset osoittautuvat oikeiksi. Onnistut nyt miltei kaikessa, mihin kosket. Ulkoilu auttaa sinua viemään asioita edelleen oikeaan suuntaan, sillä luonnon hiljaisuus ja rauha avaa mielesi aivan uusille ideoille. Menestys odottaa sinua.

Elokuussa tuntuu siltä, kuin kaikki yhtäkkiä haluaisivat palasen sinusta. Soittoja soiton perään, sähköposteja, ystävien kysymyksiä ja avunpyyntöjä. Haluat lomaa. Kuun viimeinen viikko tulee olemaan rauhallisempi.

Syyskuu ja lokakuu ovat jälleen loistavaa aikaa työ- ja ura-asioissa. Suunnittele työsi etukäteen hyvin, niin asiat rullaavat eteenpäin varsin sutjakkaasti. Hyvä onni jatkuu myös marraskuussa kun rakkauselämäsi piristyy. Ylipäätään nämä kolme kuukautta ovat sinulle loistavia, ja voit olla hymyssä suin. Otat ongelmatkin vain haasteina, joiden yli on päästävä, ja positiivisella asenteellasi juuri niin käykin.

Joulukuu on aktiivinen ja sosiaalisten tilanteiden täyteinen kuukausi, jolloin saat vihdoin nauttia täysin rinnoin kovan työsi hedelmistä. Voit tarkastella kulunutta vuotta tyytyväisena: Oikealla asenteella saavutat vuonna 2021 erittäin paljon.

  • Onnenvärit: vihreä ja ruskea.
  • Onnennumerot: viisi ja yhdeksän.
  • Parhaat kuukaudet: Syyskuusta joulukuuhun.

Vuosi 2021 käärme

Käärmeen vuosi 2021 tulee olemaan onnekas. Sinun tulisi keskittyä erityisesti rakentamaan ihmissuhteita ja konkretisoimaan joitakin vanhoja unelmia, jotka eivät ole vielä käyneet toteen tässä elämässä. Painopiste on nimenomaan konkreettisessa tekemisessä ja vanhojen konfliktien ratkaisemisessa. Tänä vuonna luodaan nimittäin perusta koko loppuelämän kestävälle onnelle, joka avaa sinulle uusia ovia.

Saat läheisiltäsi paljon tukea tänä vuonna. Aika on otollista uusien asioiden kokeiluun – paitsi ehkä töissä.

Käärme ja raha

Olet raha-asioissa erityisen onnekas maaliskuusta kesäkuuhun. Rahaa tulee silloin kuin sitä tarvitset. Älä kuitenkaan ota turhia riskejä, äläkä anna luontaiselle anteliaisuudellesi liikaa valtaa. Ei ole paha asia pistää vähän sukanvarteen ja ajatella joskus myös itseään.

Olet tänä vuonna myös tehokas päätöksenteossa. Menet määrätietoisesti tavoitteitasi kohti niin työelämässä kuin muutenkin. Sinun ei välttämättä kuitenkaan kannata vaihtaa työpaikkaa. Tänä vuonna ninmittäin luodaan perustaa tulevaisuuden menestykselle – rakentele asioita kaikessa rauhassa ennen kun hyppäät tuntemattomaan.

Elokuusta marraskuuhun sinun tulee tehdä kovasti töitä saavuttaaksesi haluamasi. Se poikii kuitenkin taloudellista menestystä myöhemmin, joten puurtaminen kannattaa.

Käärme ja rakkaus

Käärmemiehet ovat vuonna 2021 erityisen romanttisia ja hurmaavia. Heidän huumorintajunsa puree naisiin (ja miksei miehiinkin) aivan erityisen lujaa. Käärmenaiset puolestaan tuntevat itsensä kauniiksi ja menestyneiksi, ja tällainen itsevarmuus on omiaan houkuttelemaan paikalle loistavia kumppaniehdokkaita.

Pidä mustasukkaisuutesi kurissa tänä vuonna – tiedäthän, että se voi pilata monta hyvää asiaa. Älä unohda itsevarmuuttasi silloinkaan kun asiat käyvät vaikeiksi. Älä myöskään anna toisen ihmisen muuttaa sinua tai himmentää loistoasi kun suhteesi syventyvät. Keskity itsesi kehittämiseen niin sinulle ei jää aikaa muiden kyttäämiseen.

Toisaalta käärmehenkilö kaipaa lähelleen sellaisia ihmisiä, jotka saavat hänet aivan erityisesti tuntemaan olonsa tervetulleeksi, varmaksi ja lämpimäksi. Et ansaitse yhtään vähempää, joten älä myöskään tyydy vähempään.

Hieman varttuneempi käärme saa tänä vuonna iloita lastensa sekä muiden sukulaistensa menestyksestä ja onnesta. Ihmissuhteesi ylipäätään syvenevät tänä vuonna.

Mikäli kaipaat uusia ympyröitä, aloita uusi harrastus! Löydät sen parista samanhenkisiä ihmisiä. Tänä vuonna solmitut ystävyyssuhteet nimittäin kestävät pitkään ja tulevat olemaan sinulle tärkeitä myös tulevaisuudessa.

Sovit parhaiten yhteen rehellisen kukon ja vakaan härän kanssa. Molemmat ovat sinulle myös äärimmäisen hyviä bisnespartnereita. Välttele sen sijaan huikentelevaista sikaa, jonka kanssa joudut aina olemaan napit vastakkain.

Käärme ja terveys

Mikäli sinulla on taipumusta masennukseen, ahdistukseen tai unettomuuteen, tulisi sinun kiinnittää vuonna 2021 aivan erityistä huomiota terveyteesi. Samasta syystä käärmeille suositellaan paljon ulkona oleskelua ja auringosta nauttimista aina kun mahdollista.

Fyysiset aktiviteetit kuten puutarhanhoito, pyöräily tai muut ulkoliikuntalajit sopivat tänä vuonna käärmeelle hyvin. Ne myös auttavat stressinhoidossa. Pyri löytämään sellaista tekemistä, jossa pääkoppasi saa vähän huilata.

Käärmeen vuosi 2021 pähkinänkuoressa

Tammikuussa sinulle tarjoutuu mahdollisuus sovitella menneitä asioita. Myös raiteiltaan suistunut parisuhde saattaa saada uuden mahdollisuuden. Toisaalta sinkkukäärmeelle on luvassa flirttiä ja ehkäpä uuden rakkauden viriäminen.

Helmikuussa ja maaliskuussa tuuletetaan ummehtuneita ihmissuhteita ja taloa! Siivoa! Äläkä pelkää nostaa kissaa pöydälle. Pidä kuitenkin huolta siitä ettei suorapuheisuutesi aiheuta väärinkäsityksiä.

Huhtikuu on jälleen otollista aikaa uusien ihmissuhteiden solmimiselle. Teet hyvän vaikutuksen tapaamiisi ihmisiin, sillä sinusta purskahtelee ilmoille sellaista iloa, joka tarttuu muihinkin. Vaali hyvää mieltäsi tekemällä asioita joista pidät – terveyttä unohtamatta. Positiivinen energia jatkuu toukokuulle – ja saattaapa alkukesä tuoda mukanaan joitakin hauskoja yllätyksiäkin.

Kesäkuu enteilee käärmeelle hyvää onnea raha-asioissa. Saatko kevätsiivouksen yhteydessä myytyä jotakin arvokasta, kuten vaikkapa antiikkia, tai jotakin muuta sellaista mitä et enää tarvitse. Vai onko luvassa palkankorotus? Nyt jos koskaan on aika takoa kuuminta rautaa: tartu tilaisuuteen kun sellainen eteesi avautuu. Se tietää selvää rahaa tulevaisuudessa.

Heinäkuussa vuoden teema vanhojen asioiden käsittelystä ja korjaamisesta konkretisoituu. Ota vastuu siitä, mitä menneisyydessä aiheutit. Toisaalta tähdet näyttävät myös, että aikaisemman romanttisen kumppanin jälleennäkeminen on mahdollinen. Jäikö jotakin aikoinaan kesken?

Elokuu näyttää edelleen hyvältä raha- ja työpuolella. Syyskuun loppua kohti tahti hidastuu kun kotiasiat nousevat elämäsi keskiöön. Pidä huolta siitä ettet laiminlyö työasioita lokakuulle tultaessa.

Marraskuu on aktiivinen. Töitä piisaa ja sinua kutsutaan moniin menoihin. Muista vähän huilatakin välillä.

Onnekas joulukuu kruunaa käärmeen vuoden. Olet erityisen iloinen ja toimelias, mikä tarttuu muihinkin. Saat hyviä uutisia. Kaiken kaikkiaan juuri joulukuussa saat vihdoin puhdistettua vanhaa karmaa, mikä johtaa elämänpolkusi selkiytymiseen.

  • Onnenvärit: valkoinen ja harmaa.
  • Onnennumerot viisi ja kahdeksan.
  • Onnekkaat kuukaudet: kesäkuu, elokuu ja joulukuu.

Vuosi 2021 hevonen

Vuosi 2021 lupailee hevoselle taloudellista kasvua ja oman perhetaustan syvempää ymmärrystä. Luvassa on myös seesteisyyttä jokseenkin myrskyisien viime vuosien jälkeen. Tulet halutessasi saavuttamaan tänä vuonna erityisen paljon, joten älä anna onnen kulkea ohitsesi. Tartu tilaisuuteen kun sellainen osuu kohdallesi.

Tunnet vuonna 2021 myös edellistä suurempaa vapaudenkaipuuta. Pyrkimyksesi itsenäisyyteen korostu, mikä auttaa sinua vihdoin katkaisemaan menneisyyden kahleet. Jopa työpaikan tai alanvaihto tulee kysymykseen kun etsit sinulle paremmin sopivaa polkua.

Hevonen ja raha

Tulet menestymään rahallisesti. Tähdet näyttävät, että erityisesti sosiaaliset ammatit ja alat sopivat sinulle juuri nyt. Teet päätöksiä nopeasti ja sinulla on silmää uusille, luoville ideoille. Unohda siis pikkutarkka näpertely jos haluat mennä elämässäsi eteenpäin. Älä anna käytännöllisyytesi estää saavuttamasta unelmiasi tänä vuonna. Uskalla enemmän.

Tehokkuudestasi on tänä vuonna erityistä hyötyä, joten älä jää vaihtopenkille laiskottelemaan. On sinun hetkesi loistaa.

Hevonen ja rakkaus

Sinulla on jonkin verran taipumusta pinnallisiin ihmissuhteisiin. Mikäli haluat tänä vuonna onnistua rakkausrintamalla, tulee sinun muistaa kiinnittää huomiota kumppanisi tarpeisiin. Kuuntele häntä äläkä korvaa aitoa läsnäoloa rahalla tai lahjoilla.

Sinkkuhevosen kannattaa vuonna 2021 keskittyä enemmän uraan ja oman itsensä kehittämiseen kuin lemmenleikkeihin. Saatat kuitenkin langeta uuden rakkauden pauloihin loppuvuodesta. Tervettä varovaisuutta tarvitaan – pidä pääsi kylmänä ja tunnustele, onko uudella tuttavallasi varmasti puhtaat jauhot pussissa.

Ystävyyssuhteissa menee tänä vuonna loistavasti. Sinulla on paljon energiaa ja vedät puoleesi hyviä tyyppejä. Parhaat kaverit ja kumppanit löytyvät tiikereiden ja vuohien joukosta. Saatat myös solmia aivan erityisen suhteen kunnianhimoisen lohikäärmeen kanssa.

Välttele haastavia ja huomionhakuisia rottia, joiden kanssa joudut jatkuvasti kahnaukseen. Apinakumppani sopii sinulle, mikäli saatte molemmat temperamenttinne aisoihin.

Hevonen ja terveys

Rauhaton hevonen on yleensä liikkeellä eikä siksi liho helposti. Jos kiloja on kuitenkin päässyt kertymään, aloita uusi liikuntaharrastus tänä vuonna. Saat siitä lisää virtaa myös työelämään.

Tähdet myös kehottavat sinua olemaan hieman normaalia varovaisempi päivittäisissa puuhissasi eikä huseeraamaan niin paljon. Ja hommaa ihmeessä hyvät kengät, mikäli vähänkin kävelet…

Hevosen vuosi 2021 pähkinänkuoressa

Harjoita tammikuussa malttia ja säästäväisyyttä. Olet ehkä tuhlaillut joulun aikaan vähän liikaakin, joten nyt on aika pistää kukkaronnyörit kiinni.

Helmikuussa ilmassa on romantiikkaa. Parisuhteessa olevat hevoset saattavat puhua myös perheenlisäyksestä.

Maaliskuu tuo mukanaan paljon valoa, ystävien tapaamista ja kenties jopa uuden harrastuksen. Myös uralla ja työelämässä menee hyvin, joten mikä voisikaan olla paremmin. Onnekas jakso jatkuu koko huhtikuun ajan.

Toukokuussa ja kesäkuussa joudut järjestelemään käytännön asioita. Mene läpi harmaan kiven, vaikka se stressaa. Kiität heinäkuussa itseäsi työteliäisyydestä, kun harmonian tuulet alkavat jälleen puhaltaa.

Muista elokuussa ettei pelkkä mukavasti elely johda mihinkään. Älä mene sieltä missä aita on matalin. Sinussa on potentiaalia muuhunkin. Älä hukkaa suuntaasi, niin syyskuu tuo tullessaan lupaavia muutoksia ja edistymistä työrintamalla. Lokakuussa eteesi avautuu edelleen uusia mahdollisuuksia – muista tällöin myös huomioida kumppaniasi, jotta työ ei aivan kokonaan veisi sinua mukanaan.

Marraskuu ja joulukuu jatkuvat kiireisinä. Tarvitset siksi myös vähän irtiottoa arjesta. Tee jotain hauskaa ettei elämästä tulisi pelkkää puurtamista.

  • Onnenvärit: violetti ja kulta.
  • Onnenumerot: kolme ja kuusi.
  • Onnekkaat kuukaudet: maaliskuu, kesäkuu.

Vuosi 2021 vuohi

Vuohen vuosi 2021 tulee olemaan täynnä yllätyksiä ja jännittäviä käänteitä. Välillä tuntuu siltä kuin olisit elokuvan päähenkilö, jolle aina sattuu ja tapahtuu. Salaperäisiä kohtaamisia, uusia ystäviä ja rakkausseikkailuja – nyt sinua viedään kuin pässiä narussa!

Vuosi 2021 tulee olemaan kerrassaan uniikki. Sinulla on erinomaiset mahdollisuudet kehittyä ihmisenä ja vapautua mielesi kahleista. Sinä voit tehdä mitä vaan!

Vuohi ja raha

Vuohet ovat yleensä vähän epäjärjestelmällisiä tyyppejä, joilla on kaikki tavarat hukassa. Tulet olemaan tänä vuonna aivan erityisen hajamielinen. Jopa epätyypilliset, järjestelmälliset vuohet tulevat huomaamaan, että keskittyminen herpaantuu ja he lentelevät unelmiensa pilvilinnoissa vaikka pitäisi tehdä töitä.

Yritä pitää raha-asiat tiukasti hanskassasi, vaikka sinun tekisi mieli tuhlailla kauniisiin vaatteisiin ja koruihin. Keskity olennaiseen ja pidä pää kylmänä niin et joudu lisäongelmiin. Älä myöskään sekaannu muiden asioihin, vaikka ne olisivat kuinka kiinnostavia tahansa. Siitä aiheutuu vain harmia, eikä sinulla kerta kaikkiaan ole tänä vuonna aikaa sekoilla vielä muidenkin ihmisten liemissä. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittää nimittäin ihan omastakin takaa.

Toisaalta vuosi 2021 on luoville vuohi-ihmisille kukkeaa aikaa. Mielesi pulppuaa ideoita ja joskus tuntuu että aivan räjähdät niiden voimasta. Pystyisitkö hyödyntämään näitä ideoita taloudellisesti?

Vuohi ja rakkaus

Tänä vuonna vuohen sydän roihahtaa liekkeihin! Välttele kuitenkin tylsää härkää, jonka kanssa sinulla ei ole kerrassaan mitään yhteistä. Rakastu mielummin hauskaan sikaan, jolla on aina uudet seikkailut mielessä. Muodostat sian kanssa myös taloudellisesti tyydyttävän liiton, koska teillä on samanlaiset mielipiteet rahankäytöstä.

Vuohet ovat yleensä erittäin omistautuneita ja kekseliäitä rakastajia. Tulet parhaiten toimeen sellaisten henkilöiden kanssa, jotka ymmärtävät myös kaipuutasi syvempään, henkiseen yhteyteen.  Toisaalta hyötyisit sellaisesta kumppanista, jolla on jalat maassa. Tällainen henkilö täydentäisi ja tasapainottaisi elämääsi.

Vuohi ja terveys

Eteerinen vuohi saattaa vaikuttaa heikommalta kuin onkaan. Yleensä terveysongelmat seuraavat sinun tapauksessasi mielen kärsimystä – jos sinulla on esimerkiksi rakkaushuolia, sairastut helpommin myös fyysisesti. Pidä psykosomaattiset oireet kuten esimerkiksi mahakivut kurissa riittävän liikunnan ja terveellisen ruoan avulla.

Vuohen vuosi 2021 pähkinänkuoressa

Tammikuu ja helmikuu menevät työhommissa, vaikka veri vetäisi sinua muualle. Mietit paljon henkilökohtaisia asioitasi ja sinun tekisi mieli repäistä oikein kunnolla. Malta kuitenkin mielesi, sillä maaliskuussa räjähtää. Romantiikkaa riittää tällöin. Muista myös, että joskus sinun tulee päästää irti vanhoista ja toimimattomista ihmissuhteista saadaksesi tilalle jotakin paljon parempaa…

Huhtikuussa tähdet asettuvat vuohen kannalta onnekkaisiin positioihin. Tee päätöksiä. Investoi.

Toukokuussa vuohi-ihmisiä kehotetaan budjetoimaan ja varaamaan rahaa yllättäviin menoihin. Kesä- ja heinäkuu vierähtävät eteesi jännittävinä ja tapahtumarikkaina – sinua kutsutaan moniin paikkoihin ja näköpiirissä siintää myös jokin henkinen tai hengellinen tapahtuma.

Elokuussa kumppanisi alkaa huomautella, että olisi kiva jos sinäkin olisit joskus kotona. Järjestä hänelle yllätys. Siitä alkaa jännittävä matka, jonka aikana tutustutte toisiinne entistä syvemmin.

Syyskuu tuo tullessaan jotakin yllättävää. Jotakin sellaista, mitä sydämesi on ehkä aina salaa halunnut. Lokakuu jatkuu samalla linjalla: Tuntuu siltä kuin kauan kadoksissa olleet palaset loksahtelisivat vihdoin paikoilleen.

Marraskuussa on syytä maadoittua, palata arkeen ja tehdä konkreettisia asioita. Ne sitovat sinut paremmin paikoillesi ja juurruttavat sinut.

Keskity joulukuussa raha-asioihin. Huolehdi laskuista ja budjetoi. Sitä tarvitaan tulevaisuudessa…

  • Onnenvärit: keltainen ja kulta.
  • Onnennumerot: yksi ja seitsemän.
  • Onnekkaat kuukaudet: Elokuu ja syyskuu.

Vuosi 2021 apina

Apinan vuosi 2021 tulee keskittymään henkiseen kasvuun, halusitpa sitä tai et. Mielenrauhan teema nousee tärkeäksi.

Toisaalta vuosi 2021 enteilee myös useimmille apinoille upeita taloudellisia mahdollisuuksia ja saavutuksia. Ylipäätään tämä vuosi näyttäytyy tähdissä raha-asioiden kannalta mahdollisuuksien täyteisenä kaikille sellaisille, jotka uskaltavat ottaa onnen omiin käsiinsä. Rohkeutta ja päätöksentekokykyä tarvitaan nyt kaikilta menestystä mieliviltä.

Apina ja raha

Sinulla on pelisilmää ja kykyä raha-asioiden hoitamiseen! Keksit uusia tienaamistapoja nyt vaivattomasti, kunhan vain keskityt omiin intohimoihisi. Et ole sellainen tyyppi, joka menestyisi tekemällä asioita vain rahasta – sinulle tulee aina olla sydän mukana projekteissasi. Muuten väsyt pitkällä aikavälillä, ja ponnistelujesi tulokset valuvat hukkaan.

Työtön apina löytää vuonna 2021 uutta pontta työn hakemiseen. Myös uranvaihto tulee kysymykseen monelle sellaista halajavalle. Suurempia investointeja kannattaa tehdä vasta vuoden lopulla kun muutama kysymysmerkki on selkiytynyt.

Apina ja rakkaus

Sensuelli apina on tänä vuonna onnekas rakkaudessa. Sinulle sopivat parhaiten kumppaniksi rotta ja lohikäärme, jotka tuntuvat sinusta nyt aivan vastustamattomilta. Lemmenleikit roihahtavat liekkiin erityisesti lohikäärmeen kanssa. Rotta puolestaan ajattelee monesta asiasta kanssasi samalla tavalla, mikä luo edellytykset myös pidemmän parisuhteen syntymiselle. Vastoinkäymisiäkin tiellenne heitetään, mutta selviydytte niistä hyvän tiimityönne ansiosta.

Sinkkuapinalle on luvassa seikkailuja. Nauti elämästä ja pidä hauskaa, sillä sitoutumisen aika on hieman myöhemmin. Myös varatun apinan menojalkaa saattaa vipattaa, mutta mikäli haluat pitää parisuhteesi, tulisi sinun heittää vähän jäitä hattuun. Älä sorru houkutuksiin vaan keskity piristämään olemassaolevaa suhdettasi tekemällä yhdessä jotakin uutta.

Apinan olisi tärkeää kääntää katsetta sisäänpäin ja tarkastella omaa käyttäytymistään kriittisesti. Henkisen kasvun tie on kivinen ja pitkä, mutta se on myös ainoa oikea tie, joka johdattaa sinut oman totuutesi äärelle. Ole rehellinen itsellesi.

Apina ja terveys

Tunnet itsesi tänä vuonna maailman valloittajaksi. Sinulle suositellaan kuitenkin myös rauhoittavia aktiviteetteja kuten joogaa tai tai chi:ta, jotka tasaavat värähtelyäsi. Kerää energiaa luonnosta, jotta jaksaisit taas rientää!

  • Onnenvärit: vaalenpunainen ja kulta.
  • Onnennumerot: kolme, seitsemän ja yhdeksän.
  • Onnekkaat kuukaudet: Huhtikuu ja toukokuu.

Apinan vuosi 2021 pähkinänkuoressa

Tammikuu on luovien projektien ja uusien ideoiden aikaa. Tunnet olosi valppaaksi ja pystyt hyödyntämään positiivisen energiasi myös käytännössä.

Helmikuu saattaa päätökseen joitakin vanhempia projekteja ja sysää alulle uusia. Maaliskuu tuo tullessaan uuden oppimista tai peräti joitakin oppiläksyjä, jotka liittyvät menneisyyden karmaan. Muista olla armollinen itsellesi tänä aikana.

Huhtikuu ja toukokuu jatkavat uuden luomisen ja uusien elämänpolkujen teemaa. Tämän ajanjakson energia on positiivista ja henkistä, ja sinulla on mahdollisuuksia panna alulle monta suotuisaa asiaa.

Kesäkuulle ja heinäkuulle tultaessa sisäiset ristiriitasi kasvavat suuriksi ja sinusta tuntuu siltä kuin ongelmia olisi joka puolella. Muista, että muut ihmiset eivät ole vastuussa siitä, mitä sinulle nyt tapahtuu. Et voi valjastaa heitä ongelmiesi selvittäjiksi. Seiso selkä suorana ja ota vastaan se, mitä on tulossa. Muista, että sinulle ei anneta enempää kuin se, minkä jaksat kantaa. Kaikella on tarkoituksensa.

Elokuussa sinulla on paljon tekemistä. Uppoudut toimiisi, mikä saattaa aiheuttaa läheisissäsi närää, sillä he haluaisivat viettää enemmän aikaa kanssasi.

Syyskuussa ja lokakuussa työsi tulokset alkavat kantaa hedelmää. Älä vähättele lokakuun uuden kohtaamisen merkitystä, sillä edessäsi saattaa olla tärkeä ihmissuhde. Vaali sitä.

Marraskuussa yhteistyön ja kumppanuuden teemat korostuvat entisestään. Saavutat uudenlaisen sisäisen rauhan tilan ja tutkit kiinnostuksella eteesi avautuvia uusia asioita. Alat nähdä, kuinka vaikeatkin asiat lopulta vievät sinua kohti sitä ihmistä, joka sinusta oli koko ajan tarkoitus tulla. Vuosi päättyy paremmissa merkeissä kun se alkoi. Joulukuussa keskityt jo täysillä käytännön asioihin, sillä löydät mielenrauhan.

Vuosi 2021 kukko

Höyhenet vain pöllyävät kun kukko astuu tänä vuonna estradille! Tähdet nimittäin näyttävät, että vuosi 2021 merkitsee kukolle voimaantumista. Otat takaisin sen, mikä sinulle kuuluu: pääosan omassa elämässäsi.

Tulet myös huomaamaan, että sinulla on riittävästi itsekuria tänä vuonna. Toimit vastuullisesti ja järjestelmällisesti. Tulet olemaan aivan erityisen onnekas sekä raha-asioissa että rakkaudessa.

Kukko ja raha

Vuosi 2021 on sinulle mahdollisuuksien vuosi. Voit saavuttaa mitä vaan, sillä härän energiat vaikuttavat sinuunkin tänä vuonna suotuisasti.

Olet ehkä haaveillut muutoksesta jo pitkään. Saavutat sen parhaiten nyt auttamalla muita ihmisiä, jotka vuorostaan avaavat sinulle uusia ovia. Onni perhe-elämässä ja ystävyysrintamalla rippuu myös täysin siitä, kuinka hyvin osaat ottaa muut huomioon. Vuoden alku saattaa olla hieman kivinen, mutta kun kehität tiimipelaajan taitojasi, alkavat asiat sujua paremmin.

Eteesi osuvat tilaisuudet vaativat sinulta tänä vuonna nopeaa päätöksentekokykyä. Älä epäröi kun mieluisa tarjous esitetään. Sinulla ei yksinkertaisesti ole aikaa siihen. Erityisesti toukokuulta elokuulle eteesi avautuu uusia mahdollisuuksia vaurauden kartuttamiseen.

Kukko ja rakkaus

Lempi leiskuu kukkohenkilön elämässä tänä vuonna. Etenkin kesäkuukaudet tuovat mukanaan rakkauden huumaa, ja sinkkukukko kohtaa kiinnostavia ihmisiä varsinkin heinäkuussa. Tulet parhaiten toimeen järkevän, kanssasi samanhenkisen härän, sekä hauskan käärmeen kanssa. Unohda kuitenkin jänis- ja apinakumppani. Samaan talouteen ei myöskään mahdu kahta kukkoa.

Vai oletko jo parisuhteessa? Kumppanisi kaipaa tänä vuonna älyllistä haastetta ja nauttii keskusteluista kanssasi. Älä myöskään anna intohimon liekin kuihtua, vaikka saattaisit itse joutua tekemään sen eteen enemmän töitä kuin toinen.

Joskus kukkohenkilöillä on taipumusta yrittää hallita kumppaneitaan, sillä he kuvittelevat tietävänsä, mikä muille on parasta. Älä sorru tällaiseen vaan valjasta omistautuvat taipumuksesi romanttisiin eleisiin. Tulet huomaamaan, että se palkintaan varsinkin vällyjen välissä.

Varoituksen sana myös pelurikukoille: Tänä vuonna joku lyö sinulta todenteolla jalat alta. Rakkaudenpelkosi on aika jäädä historiaan…

Kukko ja terveys

Alkuvuodesta kukkoa saattaa ahdistaa. Myös stressiä on kertynyt työasioiden takia, ja joitakin menneisyyden selvittämättömiä asioita saattaa putkahdella mieleesi.

Terveytesi kannalta on äärimmäisen tärkeää, että lakkaat edesauttamasta läheisen ihmisen negatiivista ja haitallista käyttäytymistä. Ota aikaa itsellesi ettet väsy liikaa.

Kukon vuosi 2021 pähkinänkuoressa

Älä tee isoja päätöksiä tammikuussa. Helmikuu on muutokselle otollisempaa aikaa, myös työ- ja raha-asioissa.

Maaliskuussa sinulla on hermot kireällä. Jos suinkin mahdollista, ota vähän lomaa ja tee jotakin hauskaa. Mikäli olet joskus pohtinut yksin matkustamista, nyt on sen aika! Itsenäisyys ja ajan ottaminen itselle tuo eteesi positiivisia oivalluksia, ja tulet huomaamaan kuinka vahva oletkaan.

Huhtikuussa sinun tekee mieli tuulettaa elämääsi ja muuttaa joitakin asioita. Haluat jotakin uutta, jotakin jännittävää. Vastusta hurjimpia kiusauksia ja tee muutoksia kohtuudella.

Toukokuulta kesäkuulle uudet ovet avautuvat sinulle. Voit toteuttaa unelmiasi ja projektisi menestyvät hyvin. Ajankohta on suotuisa myös rahan tienaamiselle. Onnekas jakso jatkuu heinäkuussa ja kaikki tuntuu menevän täydellisesti. Myös rakkauselämäsi kukoistaa.

Elokuussa sinua kehotetaan jälleen varovaisuuteen päätöksenteossa. Harkintakykyä vaaditaan sekä ihmissuhdeasioissa että työelämässä. Kunhan säilytät kontrollin itselläsi, tulet muistelemaan elokuuta myöhemmin lämmöllä.

Syyskuu avautuu eteesi päivänpaistetta täynnä. Uudet harrastukset ja vanhat, hyvät ihmissuhteet muodostavat lämpimän kuplan, jossa sinulla on hyvä olla. Saat tämän kuukauden lämmöstä myös voimia jatkaa lokakuulle, jolloin sinulta kysytään hieman enemmän päätöksentekokykyä. Tee kuten haluat ja perustele päätöksesi niin hyvä onnesi jatkuu.

Marraskuussa monet asiat ärsyttävät sinua. Kun arki tuntuu puurtamiselta, sano kyllä myös hauskoille menoille. Niitä nimittäin riittää!

Keskity joulukuussa rentoutumiseen ja anna huomiota kumppanillesi. Luvassa on myös hauskoja hetkiä ystävien parissa.

  • Onnenvärit: sininen ja kulta.
  • Onnennumerot: viisi ja kahdeksan.
  • Onnekkaat kuukaudet: Heinäkuu ja syyskuu.

Vuosi 2021 koira

Koiran vuosi 2021 on täynnä aktiviteetteja. Luvassa on tärkeä vuosi, jonka aikana saat monia mahdollisuuksia. Uudet, tutkimattomat polut avautuvat nyt eteesi. Vertaile niitä kiinnostuneena ja huolella, sillä paluuta edelliseen ei enää tämän vuoden jälkeen ole. Tulet myös asettamaan enemmän painoarvoa omille mielipiteillesi ja kasvamaan sitä kautta ihmisenä. Huomaat ettei sinun tarvitse välittää siitä, mitä muut sinusta ajattelevat.

Koira ja raha

Vuonna 2021 koiralla ei todellakaan ole varaa tuhlailuun. Älä anna houkutuksille valtaa. On myös äärimmäisen tärkeää, että valitset projektisi huolellisesti ja teet kovasti töitä onnistumisesi eteen. Muutoin 2021 saattaa enteillä sinulle taloudellisia vastoinkäymisiä.

Lyöttäydy yhteen sellaisten ihmisten kanssa, jotka ovat saavuttaneet sellaisia asioita, joista sinä haaveilet. Hyvät kontaktit ja muutenkin yhteistyön tekeminen toisten kanssa nostavat sinut tänä vuonna uusiin sfääreihin. Eteesi osuu paljon mahdollisuuksia ja sinun tulee toimia nopeasti jotta saisit niistä kaiken hyödyn irti.

Vaikka tienaisit tänä vuonna enemmän rahaa kuin normaalisti, säästä kaikki ylimääräinen! Vuoden loppua kohti kiität itseäsi siitä.

Koira ja rakkaus

2021 lupailee sinkkukoirille uutta rakkaussuhdetta. Uusia tuulia on luvassa myös ystävyyden saralla.

Mikäli erosit riitaisasti vuonna 2020, tarjoaa uusi vuosi mahdollisuutta sovitteluun. Mikäli sinä ja eksäsi päätätte yrittää uudestaan, sopikaa kunnolla vanhojen asioiden hautaamisesta. Antakaa toisillenne anteeksi ja aloittakaa puhtaalta pöydältä. Ette jatka samaa suhdetta vaan aloitatte uuden, paremman suhteen.

Koirat sopivat erityisen hyvin yhteen jänishenkilöiden kanssa. Koiramies viihtyy lisäksi rottien ja tiikereiden seurassa, kun taas koiranainen löytää arvoisensa kumppanin siasta ja apinasta.

Varatut koirat saavat nauttia seesteisistä ja onnellisista päivistä. Keskitytte perheeseen ja toisiinne. Huomioi kumppaniasi aivan erityisesti ja osoita hänelle hellyyttä.

Koira ja terveys

Vuonna 2021 koiria muistutetaan levon tärkeydestä. Älä ylensyö äläkä venytä itseäsi äärirajoille. Et ole yli-ihminen. Liika stressi kostautuu heikkona immuniteettina ja infektiotauteina.

Kun väsyt, lopeta. Älä puske enempää. Anna itsellesi aikaa nauttia levosta ja löhöilystä.

Koiran vuosi 2021 pähkinänkuoressa

Tammikuu ja helmikuu täyttyvät puurtamisesta. Laske myös rahasi tarkkaan.

Maaliskuu tuo tullessaan iloa, lämpöä ja valoa. Mielialasi kohenee ja jotkut sinua kaihertaneet ongelmat ratkeavat.

Varo huhtikuussa astumasta ansaan, kun sinulle tarjoutuu uusi mahdollisuus. Älä hätiköi, niin asiat järjestyvät paremmalla tavalla toukokuussa. Sinulle suotuisammin.

Kesäkuu ja heinäkuu luovat pohjaa joillekin uusille tulevaisuuden projekteille. Partnerisi saattaa närkästyä kun vietät aikaa muualla, joten kiinnitä myös huomiota parisuhteeseesi. Kenties pieni loma olisi paikallaan heinäkuun lopussa?

Elokuussa asiat sujuvat mallikkaasti ja omalla painollaan. Suurempia yllätyksiä ei ole luvassa, joten kerää nyt voimia loppuvuoden koitoksiin.

Pue villapaita päälle syyskuussa ja lokakuussa. Muista myös levätä. Tähdet nimittäin näyttävät, että olet tänä aikana erityisen herkkä virustautien ja muiden infektioiden aiheuttamille terveysongelmille.

Marraskuu jatkuu kiireisenä, mutta toisaalta raha-asiasi kohenevat ja joitakin hauskoja tapahtumiakin on luvassa. Joulukuussa sinkkukoiran kiikarissa siintää uusi romanssi kun taas varatut koirat saavat nauttia sensuelleista hetkistä vakituisen kumppaninsa kanssa.

  • Onnenvärit: hopea ja kulta.
  • Onnennumerot: neljä ja kahdeksan.
  • Onnekkaat kuukaudet: Maaliskuu ja joulukuu.

Vuosi 2021 sika

Tulet tänä vuonna louhimaan silkkaa kultaa niin työelämässä kuin muissakin taloudellisissa projekteissasi. Käytä suotuisat energiat hyväksesi esimerkiksi sijoittamalla ja säästämällä.

Kiinnitä kuitenkin erityistä huomiota terveyteesi, sillä tulet kohtaamaan joitakin haasteita sen saralla. Terveellinen ruokavalio on nyt kaiken a ja o – mikä tietenkin saattaa olla vaikeaa herkutteluun taipuvaiselle sialle. Muista kasvikset ja ravintoaineet. Syö valkosipulia, vitamiinipitoisia kasviksia ja hedelmiä, sekä muista juoda tarpeeksi vettä. Äläkä juopottele liikaa!

Sika ja raha

Voit odottaa menestystä työelämässä ja raha-asioissa jo heti vuoden alusta alkaen. Mene rohkeasti mukaan uusiin juttuihin, sillä taloudellinen menestyksesi on toki suoraan riippuvainen omasta aktiivisuudestasi. Etenet ja pääset kiinnostavampiin tehtäviin mikäli uraputki kiinnostaa sinua.

Käytä luovuuttasi ja älyäsi hyväksesi. Yrittäjätaipumuksesi korostuvat tänä vuonna, ja voikin olla hyvä idea vihdoin uskaltautua omilleen, jos olet sellaista miettinyt. Myös rahataitosi kasvavat edelleen ja keksit uusia tapoja varallisuuden hankkimiseen.

Tähdet myös kertovat, että vuonna 2021 tekemäsi investoinnit ja sijoitukset tulevat tuottamaan erinomaista tulosta vuosien saatossa. Älä siis laiminlyö tätäkään aspektia.

Sika ja rakkaus

Romanttisella ja sensuellilla sialla tulee olemaan jonkin verran vastoinkäymisiä rakkausasioissa tänä vuonna. Ei kuitenkaan mitään sellaista, mistä et selviäisi loistavan ongelmienratkaisukykysi avulla.

Muista huomioida ystäviäsi ja kumppaniasi mikäli haluat suhteidesi kestävän. Kuuntele heitä ja yritä asettua heidän asemaansa. Tavallisesti intuitiosi toimii erinomaisen hyvin ihmissuhdeasioissa, mutta tänä vuonna – kenties raha-asioihin keskittymisestä johtuen – joudut tekemään enemmän töitä ymmärtääksesi muita.

Sinulle parhaiten sopivia kumppaneita ovat vuohi, lohikäärme, jänis ja rotta. Riitaisa käärme-sika-yhdistelmä on tänä vuonna erityisen ongelmallinen, etkä saa hetken rauhaa epävakaassa suhteessanne.

Sika ja terveys

Kaikkiaan vuosi 2021 näyttää terveytesi osalta hyvältä kunhan vain harjoitat tarvittavaa itsekuria. Tiedät kyllä, mitä se tarkoittaa. Pienet terveysongelmat osoittautuvat tällöin lopulta harmittomiksi.

Sian vuosi 2021 pähkinänkuoressa

Tammikuu enteilee sian elämässä uutta alkua niin työelämässä kuin yhteistyökuvioissa normaalin työelämän ulkopuolella. Helmikuussa jotkut näistä kuvioista kiristyvät, joskin pystyt omilla kommunikaatiokyvyilläsi vaikuttamaan suotuisasti tapahtumien kulkuun.

Maaliskuussa uudet projektit alkavat tuottaa hedelmää ja pystyt tekemään myös uusia investointeja.

Huhtikuun tärkein oppiläksy on elää tässä hetkessä. Pysy hereillä. Anna nostalgisten tunteiden mennä menojaan ja lopeta hyödytön haikailu. Keskity uuden luomiseen. Innostu lisätulomahdollisuuksista. Se maksaa itsensä myöhemmin takaisin selvänä rahana.

Toukokuussa asiat sakkaavat ja sinusta tuntuu siltä, että et pääse eteenpäin. Malta mielesi. Hengähdä, ja puske läpi. Näet tulokset myöhemmin.

Kesäkuusta heinäkuuhun seesteiset, ehkä tylsätkin jaksot vaihtelevat jännittävien jaksojen kanssa. Saat ehkä vieraita tai käyt itse jossakin uudessa paikassa. Jotakin hermostuttavaa tapahtuu. Tulet kuitenkin huomaamaan, että kaikki kääntyy lopulta parhain päin – jopa paremmin kuin aluksi odotit.

Elokuussa joudut tarkastelemaan raha-asioitasi kriittisesti. Suhteuta menot tulotasoosi. Lisää rahaa näkyy kuitenkin tälläkin jaksolla, jos vain jaksat tehdä töitä.

Syyskuussa ja lokakuussa päivien lyheneminen ja pimeys saattavat hieman masentaa sinua. Ota aikaa itsellesi. Haasta myös itsesi tekemään mukavia asioita: Kun sinut yllättäen kutsutaan mukaan johonkin tavallisuudesta poikkeavaan, sano mahdollisuudelle kyllä!

Pidä marraskuussa matalaa profiilia. Pysy rauhallisena ja välttele konflikteja.

Onnekkaan vuoden kruunaa hieno joulukuu, jonka aikana sinun tulisi muistaa hemmotella itseäsi. Itsevarmuutesi palkitaan uutena vuotena entistä onnekkaammilla enteillä. Tähdet ovat todellakin puolellasi lähitulevaisuudessa.

  • Onnenvärit: Kulta ja hopea.
  • Onnennumerot: neljä ja kahdeksan.
  • Onnekkaat kuukaudet: Maaliskuu, elokuu ja joulukuu.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s