Chakrojen avaaminen ja siihen liittyvä reikihoito sekä energiatyöskentely onnistuvat myös kotioloissa. Chakrojen itsehoitoa voikin harjoittaa kuka tahansa, sillä jokaisella meillä on kyky tasapainottaa energioitamme ja sitä kautta parantaa itseämme. Alle on koottu lista siitä, kuinka chakrojen epätasapaino vaikuttaa kehoon ja mieleen. Mikäli vähintään kaksi kunkin chakran kohdalla esitetyistä kuvauksista pätee sinuun, saattaa kyseinen chakrasi olla käpertynyt tai yliaktiivinen.
Artikkelin lopussa esitetään helppo, energiakeskuksia avaava meditaatio. Huomaa, että tukkoiset tai liian nopeasti pyörivät chakrat ovat usein seurausta pidemmän aikaa kestäneestä epätasapainosta. Ei olekaan tavatonta, että ne tukkiutuvat hoidon jälkeen uudelleen. Voit tehdä meditaation vaikka joka päivä kunnes sillä alkaa olla pitkäaikaisempia vaikutuksia.
Chakrojen blokit ovat usein seurausta traumoista ja ikävistä tapahtumista menneisyydessämme. Yliaktiivinen chakra puolestaan usein kompensoi jotakuta toista chakraa, jonka toiminta on häiriintynyt. Toisaalta chakrojen blokit saattavat myös säteillä muihin chakroihin ja koko energiakenttäsi saattaa olla kauttaaltaan supistunut. Chakrojen epätasapainolla tarkoitetaan sitä, että ne pyörivät joko liian hitaasti tai nopeasti. Meditaatioharjoitusta tehdessäsi voit kuulostella, missä kohtaa kehoasi tunnet eniten jännitystä ja ahdistusta. Usein epätasapainon perimmäinen alkulähde löytyy juuri sieltä.
Juurichakra – Mūlādhāra
- Väri: Punainen
- Elementi: Maa
- Sijainti: Häntäluun juuressa
Juurichakran tarkoitus on vastata perustarpeiden tyydyttämisestä. Ravinto, suoja, mukavuus, perusturvallisuus ja yhteenkuuluvuus liittyvät juurichakraan. Lisäksi se kytkee fyysisen kehomme Äiti Maahan.
Kun juurichakrasi on epätasapainossa, saatat kokea seuraavia tuntemuksia:
- Sinusta tuntuu kuin tallaisit paikoillasi TAI että et saa mistään otetta.
- Olet jatkuvasti väsynyt.
- Sinulla on jatkuvasti taloudellisia vaikeuksia tai rahahuolet ovat kestäneet jo pitkään.
- Tuntuu kuin sinut olisi hylätty.
- Elät jatkuvassa puutteessa tai pärjäät juuri juuri.
- Sinulla on negatiivisia ajatuksia vartaloosi liittyen.
- Sinusta tuntuu, että et ole tarpeeksi hyvä.
- Tuntuu aivan siltä kuin sinulla ei olisi kotipaikkaa.
Kun juurichakra on tasapainossa:
- Tunnet suurta yhteenkuuluvuutta perheesi kanssa.
- Tuntuu siltä kuin myös ystäväsi olisivat perhettä.
- Tunnet olosi rakastetuksi ja halutuksi.
- Tunnet olosi kotoisaksi vartalossasi.
- Luotat siihen, että raha-asiat järjestyvät.
- Sinulla on kaikkea riittävästi.
Sakraalichakra – Svādhisthāna
- Väri: Oranssi
- Elementti: Vesi
- Sijainti: Navan alla. Vartalosi keskikohdassa.
Sakraalichakra vastaa seksuaalisuudestasi ja ihmissuhteistasi. Sen toiminta liittyy myös mielihyvään, aisteihin, elämäniloon ja luovuuteen. Vapaasti pyörivä sakraalichakra edesauttaa nautinnon kokemista ja syyllisyyden tunteista vapautumista.
Kun sakraalichakrasi on epätasapainossa, saatat kokea:
- Vaikeuksia päästää muita ihmisiä lähellesi sekä fyysisesti että tunnetasolla.
- Vaikeuksia intiimiasioissa.
- Et pidä seksistä tai tunnet, että sinun on oltava seksikäs, jotta voisit olla rakastettu
- Sinulla on hyväksikäytetty tai satutettu olo.
- Tunnet itsesi jatkuvasti hämmentyneeksi.
- Et luota ihmisiin.
- Minäkuvasi on heikko – et tunne itseäsi tai sinulla ei ole kosketusta itseesi
- Ihmissuhteesi ovat myrkyllisiä.
- Erityisesti romanttisissa suhteissa on ongelmia. Tunnet valitsevasi kerta toisensa jälkeen väärän partnerin.
- Sinulla saattaa olla esimerkiksi virtsarakon toimintaan liittyviä ongelmia.
Yliaktiivinen:
- Seksuaalisuutesi on ylikorostunut
- Koet, että et voi hallita impulssejasi
Kun sakraalichakrasi on tasapainossa:
- Olet sinut seksuaalisuutesi kanssa ja tiedostat, että se on yksi voimakkaimpia ja pyhimpiä universumin energioita.
- Luovuutesi kukkii.
- Solmit ihmissuhteita henkilöihin, jotka kunnioittavat sinua.
- Osaat nauttia elämästäsi.
Solar Plexus -chakra – Manipūra
- Väri: Keltainen
- Elementti: Tuli
- Sijainti: Navan yläpuolella, noin kaksi sormen paksuutta rinnan alapuolella.
Solar plexus -chakra edustaa sinun suhdetta minuuteesi, itseesi. Se on persoonallinen voimasi ja itsetuntosi, joka kytkeytyy itsearvostukseen ja häpeän tunteesta vapautumiseen. Manipūra on myös onnistumisen ja kunnianhimon chakra.
Kun solar plexus -chakrasi on epätasapainossa, saatat kokea, että:
- Olet arvoton, eikä sinulla ole voimaa muuttaa elämäsi suuntaa.
- Olet uhri.
- Itsemääräämisoikeuttasi loukataan esimerkiksi ihmissuhteissa.
- Olet pelokas.
- Sinun on vaikea toteuttaa unelmiasi ja suunnitelmiasi esimerkiksi huonon itsetunnon vuoksi.
- Sinulla on vatsakipuja ja ahdistusta.
Tasapainoinen solar plexus -chakra ilmenee seuraavalla tavalla:
- Sinulla on tunne siitä, että hallitset elämääsi.
- Sinulla on tavoitteita ja halua pyrkiä niitä kohti.
- Sinulla on terve itsetunto ja tunnet rajasi.
- Ihailet voimakkaita ihmisiä ja otat heistä mallia.
- Haluat käyttää vaikutusvaltaasi hyvien tekojen tekemiseen.
Sydänchakra – Anāhata
- Väri: Vihreä
- Elementti: Ilma
- Sijainti: Keskellä rintaa.
Anāhata edustaa rakkautta, henkisyyttä, myötätuntoa, anteeksiantoa ja tunteita. Se on sekä maskuliininen että feminiininen sinä. Sydänchakran kanavoima rakkaus ei merkitse ainoastaan rakkautta muita kohtaan vaan edustaa myös itsensä hyväksymistä ja rakastamista.
Kun sydänchakra on epätasapainossa, saatat tuntea:
- Sitoutumiskammoa.
- Syvää surua, jonka alkulähdettä et kykene paikantamaan.
- Että sinun tulisi miellyttää muita ollaksesi rakastettu.
- Menneet suhteet satuttavat sinua edelleen.
- Olet tunnekylmä.
- Kannat kaunaa.
- Sinulla on ehkä hengitysvaikeuksia ja painetta rinnassa.
- Ahdistut helposti.
Avoin ja tasapainoinen sydänchakra näyttäytyy seuraavalla tavalla:
- Uskallat rakastaa. Annat ja vastaanotat rakkautta helposti.
- Sinun on helppo puhua tunteistasi.
- Tunnet itsesi kotoisaksi ihmissuhteissasi.
- Olet kiitollinen.
- Arvostat muita, ja tunnet myötätuntoa sekä heitä että itseäsi kohtaan.
Kurkkuchakra – Viśuddha
- Väri: Sininen
- Elementti: Ääni
- Sijainti: Kurkunpään alla.
Kurkkuchakra on kehosi kommunikaatiokeskus – sinun äänesi. Se edustaa itseilmaisua ja luovuutta, sekä totuuden puhumista. Lisäksi kurkkuchakra on yhteydessä tahdonvoimaasi ja toisten kuuntelemiseen – sekä kuulluksi tulemisen kokemukseen.
Epätasapainoinen kurkkuchakra oireilee seuraavasti:
- Olet turhautunut.
- Et uskalla sanoa mielipiteitäsi ääneen.
- Myötäilet muiden mielipiteitä ja varot sairaalloisesti loukkaamasta toisia.
- Sinulla on kroonisia kurkkukipuja (ilman syytä).
- Tunnet itsesi väärinymmärretyksi.
- Joskus tuntuu siltä kuin räjähtäisit, koska et saa ilmaistua itseäsi.
Mikäli kurkkuchakrasi on yliaktiivinen, puhut lakkaamatta etkä kuuntele muita. Sinulla voi olla tarve korostaa itseäsi kaikissa tilanteissa ja kääntää kaikki puheenaiheet omaan elämääsi.
Tasapainoisen kurkkuchakran merkkejä ovat:
- Sinun on helppoa keskustella muiden kanssa. Nautit siitä.
- Huomaat, että muut kuuntelevat sinua.
- Tunnet itsesi kuulluksi.
- Koet, että sinua arvostetaan omana itsenäsi.
Otsachakra eli kolmas silmä – Ājñā
- Väri: Indigo
- Elementti: Valo / Henki
- Sijainti: Kulmakarvojen välissä
Otsachakra edustaa psyykkisiä ominaisuuksiasi kuten intuitiota. Se liittyy itsereflektioon, visualisointiin ja luottamukseen. Se myös auttaa sinua löytämään oman paikkasi maailmassa.
Mikäli kolmannen silmän chakra on tukossa, saatat oireilla seuraavasti:
- Et tiedä, miksi olet täällä ja mikä on sinun tarkoituksesi maapallolla.
- Et tavoita intuitiotasi.
- Tunnet olosi irralliseksi.
- Olet kadottanut kosketuksesi hengelliseen.
- Et saa päätöksiä tehtyä; Jahkailet.
- Tunnet, että ”jokin on väärin” tai että et ole tasapainossa.
- Sinulla on pääkipuja ja migreeniä.
- Olet jännittynyt.
- Kärsit unettomuudesta.
Mikäli otsachakra on yliaktiivinen, saatat elää unelmissa. Koet ehkä kadottaneesi kosketuksen maalliseen, etkä kiinnitä tarpeeksi huomiota fyysisiin tarpeisiisi. Myös unettomuus liittyy keskeisesti tämän chakran epätasapainotiloihin.
Tasapainoinen otsachakra saa sinut tuntemaan seuraavasti:
- Luotat siihen, että elämä kantaa.
- Sinulla on hyvä käsitys omasta sisäisestä totuudestasi.
- Sinulla on suunta.
Kruunuchakra – Sahasrāra
- Väri: Violetti tai kirkas
- Elementti: Universumi
- Sijainti: Päälaella
Kruunuchakra yhdistää sinut korkeampaan voimaan. Se edustaa henkisyyttä, uskomuksia, valaistumista ja korkeampaa tietoisuutta. Lisäksi vastaa aivotoiminnasta ja hermostosta.
Kun kruunuchakra on epätasapainossa:
- Tunnet olosi yksinäiseksi ja merkityksettömäksi.
- Tunnet, että harhailet päämäärää vailla.
- Määrittelet itsesi materiaalisen hyvän kautta.
- Olet kadottanut yhteyden korkeampaan voimaan.
- Tunnet, ettei mikään johdata sinua.
- Koet, että jumala on hylännyt sinut.
- Olet jatkuvasti väsynyt ja masentunut.
Yliaktiivinen:
- Sinua pyörryttää ja heikottaa.
- Tuntuu kuin lähtisit lentoon.
- Olet valoherkkä.
Tasapainoinen kruunuchakra saa sinut tuntemaan, että:
- Olet yhtä universumin kanssa.
- Koet puhdasta iloa ja rakkautta.
- Olet läsnä tässä maailmassa.
- Intuitiosi toimii.
Kruunuchakran avautumiseen saattaa liittyä erikoisia tuntemuksia. Sinulla voi olla päänsärkyjä ja huimausta, sekä intuitiivisia ja/tai hengellisiä kokemuksia. Huomaathan kuitenkin, että rankkojen fyysisten oireiden ilmentyessä tulee aina kääntyä lääkärin puoleen, jotta fyysisten sairauksien mahdollisuus suljetaan pois. Usein ihmisten henkisiin heräämiskokemuksiin liittyy psykosomaattisia oireita, joita ei kuitenkaan tulisi sekoittaa kehon epätasapainotiloihin.
Juttu jatkuu kuvan alla.
Chakrojen tasapainotusharjoitus:
Asetu istumaan mukavasti tai käy makuuasentoon. Voit myös istua jalat ristissä ikään kuin meditaatioasennossa. Hengitä syvään ja tyhjennä mielesi päivän murheista. Sulje silmäsi ja jatka hengittämistä, kunnes rentoudut. Anna ajatusten tulla ja mennä hengityksesi tahdissa.
Kuvittele sitten ympärillesi valopallo, joka hohtaa kirkasta, valkoista valoa. Jotkut myös visualisoivat kultaisen kartion – ikään kuin pyramidin, jonka sisällä voit istua. Tämän valopallon tai energiakentän sisällä voit aloittaa turvallisen chakratyöskentelyn. Sen tarkoitus on pitää vieraat energiat poissa sillä aikaa kun keskityt itsesi hoitamiseen.
Hengitä syvään ja kuvittele samalla vetäväsi sisällesi universumin energiaa. Se kulkee kruunuchakrasta juurichakran kautta ulos, sisään- ja uloshengityksen mukana. Hengitä näin muutama kerta, ikään kuin puhdistaen kehosi. Aseta sitten energiapallo takaisin paikoilleen. Olet valmis aloittamaan parantavan työskentelyn.
Aloita työskentely juurichakrasta. Paikallista se kehossasi mielesi voimin. Visualisoi punainen energiapallo chakran kohdalle ja keskity siihen. Miltä chakra tuntuu? Minkä värinen se on juuri nyt – Onko se puhdas vai raskas negatiivisesta energiasta? Anna chakran pyöriä hitaasti myötäpäivään. Korjaa sen liikettä.
Mikäli chakra on tukossa tai et tunne sen lainkaan pyörivän, nopeuta sen vauhtia visualisoimalla. Tai mikäli se pyörii valtoimenaan, rauhoita sitä. Keskity chakraan muutaman minuutin ajan – tai niin kauan kuin sinusta on tarpeen. Jotkin chakroistasi voivat vaatia enemmän aikaa ja työtä kuin toiset. Kun sinusta tuntuu, että tämä energiakeskus on tasapainossa, voit siirtyä seuraavaan chakraan – alhaalta ylöspäin. Muista myös vahvistaa chakrojen värejä mielesi voimin.
Kruunuchakra toimii muista chakroista poiketen siten, että se avautuu ylöspäin. Niinpä sen ei tarvitse ”pyöriä” päälaellasi – Se ainoastaan avautuu. Kruunuchakraa ei ole pakko käsitellä tässä harjoituksessa, vaikka siitä onkin hyvä tulla tietoiseksi.
Työskentelyn aikana sinulle voi tulla kummallisia tuntemuksia. Osa niistä voi olla negatiivisia – saatat esimerkiksi kokea surua tai purskahtaa itkuun. Mikäli tunteet käyvät liian voimakkaiksi, keskeytä työskentely siltä päivältä. Sinulla ei ole kiire mihinkään. Palaa harjoitukseen kun olet jälleen siihen valmis.
Chakratyöskentelyn lopuksi vedä jälleen sisällesi universumin valoenergiaa ja anna sen kulkea juurichakran tai jalkojesi kautta ulos. On tärkeää, että ylimääräinen energia todella poistuu, sillä liian suuren energiamäärän käsittely kehossamme väsyttää meidät. Suojaa työskentelyn päätteeksi itsesi jälleen kirkkaalla tai kultaisella valopallolla. Se saa jäädä paikoilleen. Meditaatioharjoituksen päätteeksi tunnet todennäköisesti olosi virkeäksi, levänneeksi ja valppaaksi. Toisaalta jos käsittely on vienyt pitkän ajan ja ollut vaikeaa, on aivan normaalia tuntea olonsa väsyneeksi. Juo lasi vettä ja rentoudu.
3 Comments Add yours